Uudessa-Seelannissa – Ensimmäinen pysäkki: Auckland

Tammikuu 2017

Kirjoittelen tätä postausta jo Suomesta käsin ja joudun hieman tekemään töitä kyetäksi palaamaan täysin noihin fiiliksiin, mitä kävimme läpi saapuessamme Uuteen-Seelantiin Aucklandiin. Onneksi mulla on apuna rakas päiväkirjani, joka helpottaa huomattavasti muistamaan, että mitäs sitä päässä tuolloin liikkuikaan. Oltiin Uuteen-Seelantiin saavuttaessa vietetty 4,5 kuukautta kehitysmaissa Afrikassa ja Aasiassa, joten oli aikamoinen shokki olla sellaisessa valtiossa kuin Uusi-Seelanti, se muistutti tähänastisista paikoista kaikista eniten Suomea. Heti ensinäkemältä ei tarvinnut ihmetellä, miksi monikin suomalainen päätyy Uuteen-Seelantiin tekemään töitä ja asumaan, niin kotoisa ja helppo maa se on.

Matkasimme Filippiineiltä Uuteen-Seelantiin kahden välilaskun kautta, toinen oli Kuala Lumpurissa ja toinen Gold Coastilla. Kuala Lumpurissa jo parantunut sukelluksista johtunut korvatulehdukseni alkoi taas nostaa päätään. Välilaskun aikana kipu yltyi ja yltyi, mutta loppupeleissä lennot menivät onneks ok, ulkokorvan tulehdukseen ei onneksi paineen vaihtelut vaikuta niin paljoa. Saavuimme Aucklandiin alkuillasta, jouduimme melko kovaan syyniin tavaroidemme puolesta siinä mielessä, että lista maista, joissa olimme olleet oli melko värikäs 😀 Uuteen-Seelantiin tultaessa saa varautua siihen, että rinkka oikeasti tsekataan perinpohjaisesti ja vaelluskengät saa takaisin pesun kautta, mikäi niillä on talsittu esimerkiksi sellaisessa maissa kuin Uganda, Ruanda, Etelä-Afrikka ym. Kunhan pääsimme lentokentältä (melkein 2h jälkeen) ulos, Auckland tykästytti meitä heti. Uudessa-Seelannissa huomasi, että ihmiset olivat hyvinkin kesäisissä fiiliksissä, vaikka lämpötila oli matalahko. Mehän olimme heti ekana iltana jo lähestulkoon jäässä, mutta nautimme silti siitä että iltaisin oli tosi valoisaa. Ihan samanlainen kesäfiilis tuli kuin Suomessa.

Ensimmäinen asia Aucklandissa ekana kokonaisena päivänä olikin aikalailla lääkäriin suuntaaminen, koska korvakivun kanssa olin jo kärsinyt lähes kaksi vuorokautta ja saanut särkylääkkeistä huolimatta nukuttua huonosti. Aika kivulias kaveri tuo ulkokorvantulehdus ainakin mun kohdalla (voin kertoa, että tämä vaiva tuli tutuksi, maailmanympärysmatkan aikana koin nimittäin yhteensä 7 korvatulehdusta). Sopiva lääkäriasema selvisi parin puhelun jälkeen puolenpäivän tienoilla ja suuntasimme samantien saamaamme osoitteeseen. Henkilökunta oli superystävällistä ja olin vaan niin helpottunut, kun tiesin että vihdoin joku katsoo mun korviin ja saan oikeat lääkkeet. Lisäksi sain molempien korvien huuhtelunkin, multa oltiin kysytty että oonko huomannut että kuulossa olis jotain vikaa, olin vaa että hmm en, mutta jälkeenpäin sairaanhoitaja naureskeli, että miten oon ylipäätään voinut kuulla näillä korvilla mitään, niin tukossa ne oli 😀

Noh se niistä korvatulehdustarinoista, joista on kiinnostunut lähinnä mun oma äiti (jos sekään). Yövyimme Ponsonbyn alueella, joka taitaa tällä hetkellä olla se trendikkäin alue Aucklandissa, niin trendikäs että sillä on jopa omat nettisivut. Omakotitaloalueella voi käydä iltakävelyllä ihastelemassa kauniin värisiä vanhoja taloja ja Ponsonbyn päätiellä riittää toistaan ihanempia kahviloita, ravintoloita ja baareja. Sinne mekin suuntasimme lämpimän ilta-auringon aikaan viinilasilliselle. Itse päivästä emme Auclandissa lääkärikäynnin ja aamupäivän sateisen kelin vuoksi saaneet kovinkaan paljoa irti, mutta onneksi illalla saimme nauttia ihanasta Ponsonbystä, kun aurinkokin alkoi paistamaan. Jotenkin alkuun koko ajan raastava korvan kipu vei myös vähän pois Uusi-Seelanti-fiiliksiä, hiljalleen huolen ja kivun hellittäessä osas jo alkaa suuntaamaan ajatuksia tuota upeaa maata kohtaan, jossa sillä hetkellä saimme olla.

Haluan vielä päiväkirjani avulla palata bloginkin puolella hetkeksi niihin fiiliksiin, joita Uusi-Seelanti meissä alkuun herätti. Tässä olkaa hyvät:

”Ollaan taas yhdessä ihmetelty tätä koko maailmaa, sitä miltä Uuden-Seelannin kaltainen rikas maa näyttää kaikkien niiden köyhien maiden jälkeen, joissa ollaan oltu. Onhan se kontrasti ihan tajuttoman suuri. Siinä missä Filippiinien pienessä Dalagueten kylässä oli kaksi ravintolaa ja esim Alcoyssa ei sitäkään, niin täällä niitä voi olla kymmeniä yhdellä kadulla. Ja jotenkin se, että noissa köyhissä kehitysmaissa hyvin toimeentulevien porukka on sitä marginaalia ja heikompiosaiset enemmistöä, niin täällä se on tietysti ihan toisinpäin. Täällä ihmisillä on ihan perus istua viinilasillisella kaupungin trendikkäimmässä osassa, sitten voidaan sen jälkeen käydä vielä ulkona syömässä ja siihen on vieläpä ihan hyvin varaa. Hyvintoimeentulevilla ihmisillä on varaa tehdä niin vaikka useamman kerran viikossa, ilman että koko talous kaatuu tai ilman, että juuri siihen on pitänyt säästää hirveästi rahaa.  Niin meilläkin on, ja niin mekin siellä viinilasillisella ja syömässä istuimme. Mekin kuulutaan siihen käsittämättömän etuoikeutettuun porukkaan. Eikä vain siksi, mitä me ollaan itse tehty, vaan isos myös sen ansioista, mihin ollaan satuttu syntymään.”

Uusi-Seelanti siis otti meidät vastaan ihanan kesäisellä (tosin viileällä) katukuvallaan, jossa saimme jokaikisellä kulmalla pysähtyä useamman kerran ihmettelemään ”hei onpas kivan näkönen kahvila”. Samaan aikaan koimme noita yllämainittuja jopa hieman ahdistaviakin fiiliksiä. ”Ahdistua” sai myös hintatason roimasta noususta, mutta onneksi siihen tottui lopulta aika nopeasti. Aucklandissa on helppo kävellä paikasta toiseen ja mekin taitoimme siellä ollessamme ihan kaikki matkat kävellen. Ponsonbystä on keskustaan 2-3 kilometriä, bussillakin sen voi kulkea, mutta koko päivän kävelemällä sai lyhyessäkin ajassa jo aika hyvän läpileikkauksen kaupungista.

Olimme Uuteen-Seelantiin tultaessa heti alkuun Aucklandissa vain kaksi yötä, jonka jälkeen lähdimme jo hakemaan aamulla camper vaniamme 2,5 viikon road trippiä varten. Saavuimme tuon jälkeen takaisin Aucklandiin kahdeksi päiväksi, joten niiden päivien osalta tulossa myöhemmin vähän enemmän Auckland-tipsejä.

– Fia –

Kaikki Filippiineistä

Filippiinit on yksi niistä paratiisissaarivaltioista, joihin me halusimme päästä. Tällä hetkellä Filippiineistä monelle tulee mieleen Palawan ja El Nido, mutta Filippiinit on paljon paljon muutakin ja suosittelemme tänne tullessa ehdottomasti suuntaamaan muihinkin paikkoihin. Filippiineillä toistaan kauniimpia saaria nimittäin riittää. Filippiinit ovat sopiva kohde myös sellaisenaan ja tänne pääsee suht helposti Suomesta. Näin kauas ei tietenkään kannata välttämättä ihan viikoksi tulla, vaan suosittelemme vähintään 2-3 viikkoa, jotta paikkoja ehtii nähdä ja kokea. Lennot ovat joka tapauksessa Filippiineille melko pitkät ja täälläkin päässä paikasta toiseen siirtymiseen menee jonkin verran aikaa.

Filipiineille tullaan pääosin kauniiden rantojen, turkoosin meren sekä sukeltamisen ja snorklaamisen vuoksi. Tämä maa tarjoaa rantojen lisäksi kuitenkin myös suht hyviä trekkausmaastoja, mikäli sellaisesta on kiinnostunut. Pelkkää löhölomaakaan siis Filippiinien matkasta ei tarvitse tehdä, tekemistä kyllä riittää! Joskin pelkkä löhölomakin on toisaalta ihan jees. Meille Filippiinit oli saarihyppelyitä ja sukelluksia lukuunottamatta juurikin sitä.

Tämä koontipostaus eroaa muiden maiden koontipostauksista sen verran, että emme voi varsinaisesti sanoa budjettimatkailleemme Filippiineillä. Meidän Filippiinien pätkästä teki hyvin erilaisen se, että vietimme lähes 2 viikkoa Teemun äidin ja veljen kanssa. Ja loput 2 viikkoa olimme päättäneet ottaa rennoasti Alcoylla, mikä sekään ei ihan varsinaisesti mikään reppureissaajan kohde ole. Mutta joitain reppureissuvinkkejä ehkä tästäkin postauksesta saa.

Filippiineiltähän meillä jäi mieleen aivan upeat rannat, turkoosit vedet, saarihyppelypäivät, ihan 5/5 sukeltaminen (kilpikonnat) sekä päällimmäisenä filippiiniläiset ihmiset, jotka olivat aivan älyttömän ystävällistä, rentoa ja huumorintajuista porukkaa.

Missä kävimme ja mitä koimme?

Manila – Täällä saimme seuraamme Teemun äidin ja veljen, joiden kanssa vietettiin pari yötä Manilan sekavaa elämää tutkaillen.

Busuanga – Vietimme joulun aikaan 4 yötä ihanassa Al Faro-hotellissa ja kävimme kahtena päivänä saarihyppelemässä. Yhden yön vietimme Coron Townissa, koska lautta oli taifuuniuhan vuoksi peruttu ja siirretty seuraavalle päivälle.

El Nido – Vietimme 3 yötä El Nidossa, kävimme kaoottisella (mutta kauniilla) saarihyppelyreissulla ja nautimme El Nidon rannoista.

Puerto Princesa – Tässä Palawanin pääkaupungissa vietimme uudenvuoden aattoa, nukuimme yön yli, sanoimme matkaseuralaisillemme moikat ja jatkoimme kohti Cebua.

Alcoy – Vietimme kaksi viikkoa sukeltaen Nikon ja Teijan opastuksella Dive Point Alcoyssa. Yövyimme Dive Pointin lisäksi läheisessä airbnb-majoituksessa. Vietimme Aloyssa aika tavallista arkea, tutustuimme läheiseen Dalagueten kylään ja hemmottelimme itseämme sukelluspäivillä.

Manila – Tämän kaiken jälkeen palasimme Manilaan, jossa nukuimme yhden yön ja jatkoimme taas maailmanympärysmatkaamme eteenpäin kohti Uutta-Seelantia.

Ilmasto

Vietimme Filippiineillä yhteensä 4 viikkoa Joulu-Tammikuussa. Koko tuon ajan oli vähintäänkin lämmintä, pääosin kuumaa, joskus hyvin kuumaa. Tähän aikaan vuodesta Filippiinien läheisyydessä saattaa kuitenkin pyöriä taifuuneja. Meidänkin kohdalla niin kävi, että taifuunivaroitus annettiin Busuangan ja Palawanin saaren tienoille. Se näkyi siellä kuitenkin vain kevyenä tuulena, pilvisyytenä ja muutamana sadekuurona, se siitä. Alcoyssakin saimme vielä ensimmäiset päivät nauttia täydestä auringonpaisteesta, mutta sitten koitti viikon pilvisempi jakso. Missään vaiheessa keleistä ei kyllä voinut varsinaisesti valittaa, lämmintä oli koko ajan.

Hintatasosta, majoituksista, ruuista

Filippiinit eroaa useista muista Kaakkois-Aasian maista sillä, että siellä on aavistuksen kalliimpaa. Monet sniiduilijat saattavat siis yllättyä Filippiinien ”kalliista” hintatasosta. Mutta palataanpas nyt taas maan pinnalle sieltä 15-20e/pvä budjetista, sillä ei nimittäin ihan oikeasti suurimmassa osassa maita pärjää (ei myöskään monissa meidän maailmanympärysmatkan maissa). Ja jos Filippiineistä käyttää sanaa kallis, niin kannattaa ehkä palata ajatuksissa sinne Suomen hintoihin ja miettiä sitten uudestaan.

Se on totta, että majoituksista saa pulittaa hieman enemmän kuin muualla Kaakkois-Aasiassa, huonetta ei nimittäin välttämättä saa 10 eurolla(ehkä jostain voi saada). Törmättiin 20e/yö maksaviin majoituksiin, jotka oli tasoltaan huonompia kuin Laosissa ne 7e/yö majoitukset, joten hieman eri hintaluokissa pyöritään. Alcoyssa saimme hotellihuoneen 40e/yö, joka on tietysti aika halpa, mutta useimmille reppureissaajille kallis majoitus. Perus siistin ja tasokkaan Airbnb-majoituksen saimme 15e/yö ja airbnb:tä näytti Filippiineilläkin useissa pienissäkin paikoissa olevan tarjolla, joten nekin vaihtoehdot kannattaa tsekata. Coron Town ja El Nido taas olivat täynnä backpacker-paikkoja(meillä ei niistä kokemusta), joten uskon että kovan kilpailun vuoksi sieltä ja muista perinteisistä kohteista löytää aika edullistakin majoitusta.

Ruoka ja Filippiinit eivät usein esiinny samassa lauseessa positiivisessa mielessä. Olimme kuulleet Filippiinien ruuasta paljon huonoa eikä meillä ollut sen suhteen minkäänlaisia odotuksia sinne mennessä. Filippiinien ruuasta puhuttaessa sitä verrataan usein muhin Kaakkois-Aasian ruokakulttuureihin ja tottahan se on, suhteelisen valjua Filippiinieni ruoka on esim Thaimaan ja Laosin taivaallisen mausteiseen ruokaan verrattuna. Filippiineillä käytetään suolaa, pippuria ja calamanseja (Filippiinien lime) ja se siinä.

Mitään huiman upeita makuelämyksiä Filippiineillä ei välttämättä tule vastaan, mutta me kyllä yllätyimme ruuan suhteen positiivisesti. El Nidon ja Coron Townin tyylisissä paikoissa uusia tyylikkäitä hyviä ruokapaikkoja riittä ja paljon, niillä ei toki ole välttämättä filippiiniläisen ruuan kanssa mitään tekemistä. Kasvisruokailijakin pärjää noissa paikoissa ihan jees. Sitten taas mentiin oikeasti maalle, paikkaan jossa ei ole paljoa muita kun paikallisia. Eli Alcoyhin ja Dalagueteen. Siellä pääsimme vihdoin kosketuksiin oikeasti Filippiiniläisen ruuan kanssa, siellä kävi taas sitten ilmi se, että Filippiineillä voi olla tosi vaikeaa reissata kasvissyöjänä (vegaanista puhumattakaan).  Lihaa löytyy joka ikisestä ruuasta.

Löysimme Dalaguetesta muutaman halvan ja oikeasti filippiiniläisen ravintolan ja söimme monia hyviä ruoka-annoksia. Dive Point Alcoyn kokki valmisti aivan älyttömän hyvää ruokaa ja siellä onneksi huomioidaan myös kasvisruokatoiveet. Filippiiniläiset osaa ainakin monessa paikassa tehdä hyvää nuudelia ja sitä tulikin vedettyä monena päivänä.

Liikkuminen paikasta toiseen

Saarivaltiossa liikkuminen on aina hieman monimutkaisempaa ja siihen saattaa myös kulua enemmän aikaa. Manilasta suurin osa taitaa lentää eteenpäin haluamaansa kohteeseen eikä sisäiset lennot onneksi kovin kalliita olekaan. Myöhässä ne tosin ovat aika usein, meidänkin kohdalla sisäisistä lennoista kaikki oli myöhässä paitsi yksi lento. Saarilta toisille voi kulkea myös lautoilta, me esim menimme lautalla Busuangan saarelta Palawanille. Mikäi alueelle on annettu Taifuunivaroitus(1 tason varoitus riittää), kaikki lautat ja lennot ovat suurella todennäköisyydellä peruttu. Siihenkin siis kannattaa jotenkin henkisellä tasolla varautua.

Saarien sisällä liikkuminen tapahtuu pitkillä matkoilla busseilla, joko isoilla tai pienillä. Ja lyhyet matkat taitetaan usein Tricyclen eli Triken kyydissä. Trike-kyydistä ei pitäisi joutua maksamaan paljoa, hinnoista voi tinkiä hyvässä hengessä. El Nidossa taidettiin Trike-kyydeistä aina pyytää melko isoa hintaa pienistäkin välimatkoista, mutta esim Alcoy-Dalaguete 10km välin kuljimme 20 snt/hlö hintaan.

Mitä vielä?

Olimme Filippiineillä 4 viikkoa ja voisi kuvitella, että tuossa ajassa saa jo maata kuin maata käytyä aika hyvin läpi. Filippiinien kohdalla kuitenkin jäi sellainen olo, että vaikka mitä oltais haluttu vielä nähdä. Haluttais ehdottomasti vielä joskus takaisin Busuangalle, koska meillä jäi siellä sukeltaminen välistä kokonaan. Siellä on upean kirkkaat vedet, aalloista ei usein tietoakaan ja lähistöllä on aivan tajuttomasti hylkyjä. Jäi kyllä vähän hampaan koloon meillä molemmilla se, ettei siellä ehditty sukeltaa. Palawanin saartakin olis ollut kiva tutkailla muutenkin kun turistoituneen El Nidon osalta. Manilasta taas pohjoiseen päin löytyvät ainakin upeat riisiterassit ja uskon että sinne ei välttämättä kaikki reppureissaajat eksy. Bohol taitaa olla myös aika täynnä turisteja, mutta silti silläkin saarella olis paljon nähtävää. Filippiinit jäi meille sellaiseksi kohteeksi, mihin haluttais joskus palata(paljolti sukeltamisen takia), jos mahis tulee, mutta ihan hirvee hinku takas ei ole ainakaan tässä hetkessä.

– Fia ja Teemu –

Kotona

En edes uskalla vilkaista, milloin viimeisin blogipostaus on kirjoitettu, joka tapauksessa liian kauan sitten… Kuubassahan nettiyhteydet oli hieman kärjistetysti sanottuna olemattomat, vaikkakin ajastimme aika hyvän liudan postauksia tulemaan ennen sinne menoa. Nyt ollaan oltu Suomessa noin kuukausi ja niinhän siinä on käynyt, että se arki on alkanut. Blogikaan ei ole ollut mielessä tässä kotiinpaluuhärdellissä (hieno yhdyssana), on nimittäin molemmat aloitettu työt, tavattu hirveesti kavereita ja sukulaisia ja yritetty saada koti näyttämään kodilta.

Viimeisen reissupäivän kahvihetki Havannassa

Viimeiset päivät reissussa oli vähintäänkin levottomia, fiilis oli todellakin outo. Oltiin ihan valmiita tulemaan kotiin takas rakkaiden luo, mutta samalla taas palaaminen myös hirvitti. Tässä alussa kaikki arkeen liittyvät asiat on tuntunut oikeesti hyviltä ja kivoilta. Okei, kaupassa käyminen ehkä alkuun hieman ahdisti. Tavaraa hyllyissä on niin hirveesti, eikä sitä oikein edes meinannut muistaa, että mitä sitä nyt kotona edes syödään? 7 kk epäsäännöllistä ruokavaliota, jatkuvaa uuteen ruokakulttuuriin sopeutumista… Semmosen jälkeen odottaa oikeesti sitä, että saa tehdä tavallisia kotiruokia ja syödä paljon salaattia. Mutta ei se ihan helppoa ollut alussa harhailla siellä ruokakaupassa ja yrittää keksiä, mitä ne tavalliset kotiruuat olikaan. Jääkaappi ja kuivaruokahyllytkin näyttivät ammottavan tyhjyyttään vielä useammankin kauppareissun jälkeen. Ja aina jotain oleellista unohtui ostaa.

Niin siitä epäsäännöllisestä ruokavaliosta…

Oma keittiö

Ensimmäinen yö Suomessa oli outo, tai jos nyt sitä voi yöksi kutsua. Taidettiin molemmat päästä nukkumaan vasta joskus 4 aikaa aamyöstä ja nukkuakaan en malttanut pidempään kun klo 8 asti. En meinannut saada millään unta, oltiin ensinäkin menty eri osoitteisiin yöksi. Tuntui oikeasti aika luonnottomalta nukkua erossa toisesta, kun yli 7 kuukautta on nukuttu joka ikinen yö yhdessä. Sen lisäksi, että makasin sängyssä yksin, ihmettelin sitä että miten kukaan voi nukkua tällaisessa hiljaisuudessa. Siinä kohtaa tajusin, että olin 7 kuukautta nukkunut vaikka minkälaisten äänien ympäröimänä, perinteisimmät oli tietysti kaikkien hyönteisten ja eläinten äänet tai sitten liikenteen äänet, viimeisimpänä Kuubassa jopa rapujen saksien raapiminen ikkunaa vasten. Kaikenlaisissa äänissä sitä oltiin totuttu nukkumaan, joten hiljaisuus tuntui oudolta. Lisäksi tuli 7 kuukautta nukuttua pääosin lakana peittona, joten tunsin vähintääkin litistyväni oikean paksun peiton alle

Ennen Suomeen paluuta oikeesti sitä vähän jännäs, että miten sitä osaa ”irrottaa” toisesta ja alkaa elämään myös sitä omaa elämää. Oltiinhan me oltu koko reissun ajan ihan 24/7 yhessä, joten ehkä oli ihan ymmärrettävää että se mietitytti. Kaikki meni reissussa todella hyvin, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteikö olis ollut lopulta oikeesti siistiä saada sitä omaa aikaa. Nähdä omia ystäviä, käydä yksin keskustassa harhailemassa, katsoa omia hömppäsärjoja tv:stä, pitää yksin herkkuiltoja, puuhailla keittiössä itekseen… Oho, huomaamattakin saatoin toistaa sanoja itsekseen, yksin, oma jne. Joten paistaahan tästä se, että yksinäisyyttäkin on kaivattu.

Ensimmäisen viikon tuntui siltä, ettei tää arki ala rullaamaan koskaan. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin vaikeelta. Mutta nyt voin kyllä sanoa, että 4 viikon jälkeen kaikki on aikalailla niinkuin ennenkin, vaikka toki pienet arjen asiat tuntuu edelleen vähän ihmeellisiltä. Vitsi kun sieltä hanasta ihan oikeesti tulee sitä lämmintä vettä joka kerta ja suihkustakin tulee vettä sellaisella paineella, etten osannut reissun aikana tällasesta edes haaveilla 😀 Sen jälkeen kun on viettänyt rinkkaelämää 7 kuukautta niin oma vaatekaapp tuntuu edelleen ihan luksukselta. Pyykinpesun tarvetta tuskin huomaa, kun vaatteita vaan riittää ja riittää.

7 kuukauden vaatteeni ja tässä viimeinen kerta, kun piti pakata rinkka

Pitää tunnustaa, että nyt jo tekis mieli varata uudet lentoliput esim syksylle johonkin… Haaveeks se taitaa nyt vähäks aikaa jäädäkin. Ei auta kun blogin kautta muistella jo taakse jäänyttä maailmanympärysmatkaa. Nyt siis riittää hommaa näiden blogipostausten kanssa. Seuraavaks tiedossa koontipostausta Filippiineiltä ja sitten alkaa Uusi-Seelanti-postaukset. Pysy kuulolla, lupaan yrittää postailla vähän tiheemmin, kun kerran kuukauteen 😉

– Fia –

Elämää Alcoyssa

Tammikuu 2017

Vaikka tykästyimmekin kovasti Dive Point Alcoyhin, niin jouduimme vaihtamaan budjettisyistä ensimmäisen kuuden yön jälkeen majapaikkaa läheiseen Airbnb-huoneeseen, jossa yövyimme loppuajan. Jatkoimme kuitenkin edelleen sukeltamista Dive Pointilla, kävimme hengailemassa Nikon, Teijan, Antin ja Ellan kanssa, nautimme allasalueesta sekä söimme monta monta maittavaa illallista.

Airbnb-kämpässämme meitä houstasi mukava saksalainen nainen ja kämppiksiksi saimme 2 höpsöä koiraa ja yhden yksisilmäisen kissan, aika ihanat kämppikset! Huoneeseen oli oma sisäänkäynti ja oma kylpyhuone. Aamupalatarpeet kävimme tuttuun tapaan hakemassa läheisestä kylästä Dalaguetesta ja nautimme aamupalasta huikean isolla airbnb-kämppämme terassilla, jolta aukeni näkymät merelle päin.

Dive Pointin ja sukeltamisen lisäksi Alcoyn vierailu oli meille muutakin. Erittäin erittäin tutuksi meille tuli tämä jo mainittu Dalagueten kylä. Rakastuimme tähän pieneen ja sekavaan kyläpahaseen ikiajoiksi. Oikeastaan kylässä ei ole mitään ihmeellistä, se on aivan tavallinen pieni Filippiiniläinen kylä, mutta outoja me kai ollaan kun me tällaisiin paikkoihin hurahdetaan. Tykästyimme kylän tunnelmaan ja ihmisiin. Kaikki olivat niin tavattoman ystävällisiä, ettei edes sanat sitä riitä kuvaamaan.

Löysimme myös sveitsiläis-filippiiniläisen pariskunnan ravintolan nimeltä Lucys restaurant, josta löytyi todellakin budjettihintaista ruokaa. Nuudeliannoksen sai parilla eurolla ja kalleimmillaan ruokaan upposi ehkä noin 4e annos. Angel burger tarjoaa ihan pilkkahintaan pikaruokaa ja siellä istuskellessa tutustuu aina paikallisiin. Angel burger on tosissaan vain hampparikoju, mitään ravintolaa ei kannata odottaa, mistään vegeburgereista puhumattakaan. Se on simppeli pikaruokapaikka, 2 eri burgeria, paria eri hodaria ja siinä se. Toimii.

Matkalla Dalagueteen löytyy Barrio Cusina-niminen paikallinen ravintola, joka tarjosi myös hyvää ruokaa edulliseen hintaan. Muita ravintolasuosituksia ei valitettavasti Dalaguetesta voi antaa 😀 Ainiin ja Dalagueten isoimpaan ruokakauppaan sujahtaminen on sekin eksoottinen kokemus, kaiken hässäkän jälkeen huomaat olleesi siellä ainakin kaksi tuntia, jos satut paikalle pahimpaan aikaan. 7 elevenistä saa tietysti vaikka mitä, esim pilkkahintaan myös todella hyvää pehmistä.

Nautimme myös tricycle-matkoista, joita lähes päivittäin teimme Dalagueteen ja takaisin. Matkalla on pituutta reilu 10km ja matkasta veloitetaan sellaiset 20 snt per naama. Kyytiin otetaan myös muita matkalaisia, tietysti niin paljon kuin vain kärryyn mahtuu. Tricycle eli kolmipyöräinen moottorivehje on kooltaan melko pieni eikä matkustusmukavuus ole aina ihan huipussaan, fiilis ja hauskuus tosin ovat. Niin ja siitä koosta, länsimaalaisiahan tuohon Triken kyytiin mahtuu ehkä max 4, mutta filippiiniläisiä pienen kokonsa vuoksi ainakin 7-8, ellei jopa enemmän. Kyydissä voi olla myös esim koiria tai kanoja.

Viimeisenä päivänämme Alcoyssa lähdimme porukalla katsomaan kukkotappelua. Jep, tämä on kovinkin yleinen harrastus miesten parissa. Siis kukot tappelee, ei miehet. Kukkotappelu järjestetään joka sunnuntai ja kaikki kylän miehet suuntaavat sinne, osa vain katsomaan ja lyömään vetoa ja osa omien treenattujen taistelukukkojensa kanssa kisaamaan.

Tämä oli meille sellainen juttu mikä haluttiin nähdä, niin iso osa se nimittäin on pienen filippiiniläiskylän kulttuuria. Kukoista pidetään (hieman kärjistetysti) jopa parempaa huolta, kuin perheen lapsista. Filippiiniläisessä pienessä kylässä voit nähdä lähes jokaisella pihalla kukkoja, jotka odottaa omaa taisteluaan. Eihän se kaunista katseltavaa ollu, mutta mikäs minä olen tuomitsemaan, kuten on tapana sanoa. Sitä paitsi kukkotappelut eivät jää sen enempää tappelematta, jos me olisimme jääneet tapahtumasta pois.

Länsimaalaiselle se, että kukot tappelevat ihmisten tyrkyttämänä toisensa puolikuoliaaksi voi vaikuttaa brutaalilta, mutta noh me menimme paikalle kulttuurin takia. Totta puhuen kukkotappelua myös oppi pienen alkujärkytyksen jälkeen ihan seuraamaankin. Pieni areena on tupaten täynnä jengiä, pääosin miehiä, joitain lapsia ja vain muutama nainen. Naiset ovat pääosin pihalla pelaamassa kolikkopeliä tai myymässä virvokkeita kioskeissaan. Sinällään koko perheen tapahtuma tämä siis on, vaikka itse areenalla näkee lähinnä miehiä.

Kukkotappelussa käyminen oli kokemus, se siitä 😀 Kukkotappelun jälkeen vietimmekin viimeistä iltaa Alcoyssa ja Dive Pointissa. Olimme tilanneet taksin lentokentälle keskellä yötä ja siihen asti vietimme iltaa Dive Pointin porukan kanssa Caipirinhaa nautiskellen. Oli aika sanoa heipat Dive Pointin väelle sekä koko Filippiineille. Edessä oli yksi yö Manilassa ja seuraavaana kohteena Uusi-Seelanti.

– Fia ja Teemu –

Mitä kaikkea on Dive Point Alcoy?

Tammikuu 2017

Edellisessä postauksessa kerroimme sukeltamisesta Filippiineillä Alcoyssa Dive Point Alcoyn sukelluskouluttajien Teijan ja Nikon hoivissa. Nyt vuorossa lisää tarinaa kyseisestä resortista ja sen läheisyydestä. Sukeltamisesta riittäisi varmaan lisääkin juttua, mutta katsotaan josko palattais siihen myöhemmin.

Jos nyt yks kuva sukellukseltakin tähän väliin

Yövyimme Dive Point Alcoyn resortissa ensimmäiset kuusi yötä. Se oli todellista lomaa reppureissaajan elämästä. Huoneet ovat tilavat, siistit ja yksinkertaisen kauniit. Suurimmalle osalle suomesta lomalle tulijalle huoneiden hinnat ovat myös matalahkot. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin Dive Point Alcoy tarjoaa huippuluokan sukellusta ja sen lisäksi osalla sukelluspaikoista voi myös snorklailla, se on mahdollista esimerkiksi Oslobissa valashaiden kanssa.

Resortin vieressä on noin kilometrin pituinen paikallisten suosima uimaranta Tinko Beach, jolla saa kulumaan päivän jos toisenkin ja vedessä lillumisesta voi nauttia myös tubeillen. Me jämähdimme useampana päivänä resortin allasalueelle kirjat kädessä, taisimme olla kahden viikon ajan aika tuttu näky tuossa spotissa. Löhöilyn lisäksi Alcoysta noin 10 km päässä olevasta Dalagueten kylästä pääsee helposti Osmenian peakille, joka on koko Cebun saaren korkein kohta. Näin saa sukelluksen ja löhöilyn lisäksi jotain muutakin aktiviteettia lomaansa. Me tosin emme Osmenian peakille ikinä päässeet, kävimme kyllä tuon pienen trekkauksen aloituspisteellä, mutta ylhäällä oli niin sumuista ja mutaista, ettei hommasta tullut mitään. Osmenian peakille siis kirkkaana päivänä!

Sumu yllätti

Veneestä näkymät kohti Tinko Beachia

Eipä ole muuten Dive Point Alcoysta ihan mahdottoman kaukana muutkaan Cebun saaren kohteet tai esimerkiksi viereinen Boholin saari, joten minne tahansa näille suunnille tullessa kannattaa ehdottomasti poiketa Alcoyssa. Tai jos vaihtoehtoisesti olet tulossa Alcoyhin lomalle, niin suhteellisen helposti saat myös jonkun muun lähellä olevan paikan liitettyä reissusuunnitelmaasi. Me lensimme suoraan Puerto Princecasta Cebulle, joten Palawaninkin lomaan Cebun liittäminen onnistuu ongelmitta.

Niko ja Antti ihan intopiukeena

Reppureissaajalle Dive Point Alcoyn hintataso on toki hieman kallis(edullisimman huoneen saa noin 40e/yö), mutta budjettimatkailijakin voi hieman budjettia venyttämällä saada pitkälle matkalleen muutaman päivän huililoman tässä mukavassa resortissa, kuten esim me teimme. Ja pitkällä matkalla on oikeasti ihan kiva välillä tavata myös suomalaisia ja Niko ja Teijakin ottaa suomalaisia vieraita (myös räihnäisiä reppureissaajia) vastaan ilomielin. Tiedän myös muita reppumatkailijoita, jotka ovat Dive Point Alcoyhin muutamaksi yöksi näin tulleet. Suurin osa Dive Point Alcoyn vieraista oli kuitenkin suoraan Suomesta tänne 1-2 viikoksi lomalle tulijoita. Dive Point sopii meidän mielestä siis hyvin reppumatkailijan luksuspaikaksi, sukelluslomailijoille, kaveriporukoille, pariskunnille sekä perheille. Kyllä, Dive Pointilla on tarjota kaikille jotain!

Dive Point Alcoy tarjoaa maistuvan aamupalan, pienehkön lounaslistan sekä joka ilta aivan käsittämättömän hyvän buffetillallisen. Alcoyhin lomalle tulija nautiskelee varmasti lähes kaikki aterioistaan resortissa, enkä usko että niihin pääsee kyllästymään. Lounaslista tosin on hieman suppea, mutta muutamaksi päiväksi riittää siitäkin valinnanvaraa. Me kävimme budjettisyistä ostamassa viereisestä Dalagueten kylästä aamupalatarvikkeemme ja teimme aamupalan joka aamu itse.

Budjettimatkailijan aamupalahetki

Lounasta söimme vaihdellen Dive Pointin listasta tai kävimme Dalagueten parissa ihan hyvässä ravintolassa. Samoin iltaruokia kävimme välillä syömässä Dalaguetessa, mutta suurimpana osana illoista söimme kuitenkin Dive Pointin illallisen, koska emme voineet vastustaa sitä. Tarjolla on aina alkupala, monta pääruokavaihtoehtoa ja jälkiruoka. Pöydästä löytyy aina kala, kasvis ja lihavaihtoehdot eli jokaiselle jotakin. Mieleen jäivät superhyvät kotitekoiset sipulirenkaat sekä filippiiniläiset kasvisnuudelit. Nälkähän tässä tulee. Ja jano, sillä Alcoyn Caipirinjat filippiiniläisillä calamanseilla (eli limeillä) vievät kielen mennessään.

Calamanseja

Dive master harjoittelija Antilla sujui sukeltaminen jo ilmeisesti sen verran hyvin, että lisähaastetta harjoittelujaksolle piti hakea baaritiskin puolelta drinkkien teon muodossa.

– Fia ja Teemu –

Dive Point Alcoy – Parin viikon rento sukellusloma

Tammikuu 2017

Kiinnostaisiko sukeltaminen? Mutta pelottaa hieman aloittaa kyseinen harrastus ja mietityttää ehkä missä se kannattaisi aloittaa? Voisin ehkä väittää, että yksi parhaista vaihtoehdoista on tulla aloittamaan sukeltaminen Cebun Alcoyhin nimenomaan Dive Point Alcoy sukellusresorttiin, jossa saat kelpohintaan mukavan majoituksen ja pääset samalla sukeltamaan vaikka joka päivä. Me olimme jo aloittaneet sukeltamisen Mozambikissa, mutta siltikin tuntui vielä kotoisalta ja turvalliselta saada lisää opastusta suomenkielellä. Tofollakin saimme aloittaa sukeltamisen Satun ja Jarin opastuksessa (ikuinen kiitos teille<3), mutta nyt kun taidot olivat saaneet hetken muhia niin oppimista oli hyvä jatkaa täällä Filippiineillä. Vaikka englannin kieli sujuu hyvin, niin sukeltamiseen liittyvät asiat on vaan niin paljon helpompi omaksua omalla äidinkielellä.

Teimme molemmat heti alkuunsa Dive Point Alcoyssa myös Nitrox-kurssin, josta on todella paljon hyötyä etenkin paikoissa, joissa tehdään 3 sukelluksen päiväretkiä. Nitroxilla eli happirikastetulla ilmalla saadaan pidennettyä pohja-aikoja, vähennettyä typen aiheuttamaa väsymystä ja laskettua sukeltajantaudin riskiä. Noh se siitä Nitroxista, hyödyllinen kurssi siis eniveis ja jälleen kerran asiat meni perille 100 kertaa helpommin, kun Nikon ja Teijan kanssa käytiin asiat läpi suomeksi.

Niko ja Teija ovat muutenkin todella asiantuntevia sukellusopettajia, en usko että heidän käsistään pääsee kukaan pois osaamatta oikeasti sukeltaa ja ymmärtämättä oikeasti sukellukseen liittyviä tärkeitä perusasioista. Dive Point Alcoyn sukellusresortissa on kymmenkunta huonetta ja siellä on kerrallaan ihan maksimissaan parikymmentä sukeltajaa, usein vähemmän, koska suinkaan kaikki resortin vieraat eivät välttämättä sukella. Hirveetä ruuhkaa ei siis pääse veneellä syntymään ja Niko ja Teija sekä kulloinkin paikalla oleva dive master-harjoittelija ehtii kyllä perehtymään kaikkien sukeltajien tarpeisiin.

Dive Point Alcoy järjestää sukelluksia lähiriutoille kaksi kertaa päivässä (+ yösukellus) ja sen lisäksi he järjestävät päiväretkiä etäämmällä oleville sukelluspaikoille. Näille retkille lähdetään aamulla auringonnousun aikaan ja takaisin saavutaan iltapäivästä/alkuillasta. Jokainen laittaa sukelluskamansa kokoon itse ja varmistaa, että kaikki tarvittava lähtee mukaan botskille. Ensimmäisen tunnin saa makoilla veneen yläosassa tai yläkannella aurinkoa ottaen tai vaikka kirjaa lukien, kun matkataan lähemmäksi ensimmäistä sukelluspaikkaa. Me teimme kaksi päiväretkeä upealle Cabilaon riutalle ja yhden Oslobiin valashaisukellukselle.


Sukelluksia tehdään päiväretken aikana kolme, jokainen tietysti päättää kuinka monelle haluaa osallistua. Sukellusten välissä fiilistellään tietysti edellistä sukellusta ja kerätään voimia seuraavalle. Ensimmäisen sukelluksen jälkeen tarjolla on hedelmiä, kahvia, keksejä ja toisen sukelluksen jälkeen pidetään lounastauko. Dive Point Alcoyn kokki tekee ihan superhyvää ruokaa ja kasvisruokailijatkin on pyynnöstä huomioitu jokaisella päiväretkellä ja iltaruualla.

Miltä tuntui sitten sukeltaa Filippiineillä parin kuukauden tauon jälkeen? Kyllähän se ensimmäistä kertaa veteen meneminen taas jännitti pikkasen ja sai taas vähän muistella, että mitenkäs nää hommat menikään. Etenkin nosteenhallinnan kanssa sai hetken aikaa rimpuilla (ei se kyllä ihan nappiin mene vieläkään). Teija ja Niko pitää kyllä huolen, että jokaisella sukeltaminen lähtee sujumaan vaikka taukoa olisikin ehtinyt kertyä vaikka useamman vuoden ajan. Saimme myös tutustua Dive Pointin huippu dive masteriin Anttiin ja ihanaan toimistoharjottelija Ellaan, joiden kanssa teimmekin useamman sukelluksen. Lisäksi Dive Pointilla työskentelee kaksi paikallista sukellusammattilaista Lando ja James, joiden taitoja ei voi ehkä edes tarpeeksi ylistää.

Meillä kävi ensimmäisen sukelluksen kohdalla vähän hassusti, kun yllättäen virtaus olikin aika kova. Kukaan meidän sukelluspoppoosta ei ollut kokenut virtasukellusta koskaan, paitsi tietysti sukelluskouluttaja Teija ja dive master Antti, jotka sitten koittivat tätä virtauksessa vyöryvää häröpalloa pitää kasassa joten kuten. Sanotaanko näin, että yllättävän hyvin siitä selvittiin ja hyvät naurut saatiin jälkeenpäin. Olipahan kokemus. Jatkossa ei tarvitse virtauksessa rimpuilla ihan niin paljoa, mitä tuli rimpuiltua. Kaikista sukelluskerroista oppii jotain.

Seuraavat sukelluksen meni jo leppoisammin. Filippiineillä vedenalainen elämä on upeaa, sukeltaminen useimminen helpohkoa, mitä nyt tollasia virtauksia välillä sattuu tielle. Näkyvyys oli poikkeuksetta ainakin 20 metriä. Cabilaon tajuttoman pitkä koralliseinämä teki meihin kyllä lähtemättömän vaikutuksen. Lisäksi näimme Filippiineillä sukeltaessamme yhteensä 5 kilpikonnaa, Teemu näki myös merikäärmeen ja frogfishin. Multa jäi viimeiset kolme sukellusta väliin, koska podin korvatulehdusta. Niinpä tietysti, just kun olin innoissani siitä että paineentasauksen kanssa ei ole enää mitään ongelmia, niin sitten mun korvat keksikin jotain muuta pientä kivaa. Noh ehdin tehdä kuitenkin 8 sukellusta ja Teemu sai sukelluskokemusta Alcoysta lisää 11 sukelluksen verran. Ei huono.

Kuva: Niko Torvinen

Tarinoita kaksiviikkoisesta pätkästämme Alcoyssa riittää kyllä vielä, joten pysy kuulolla. Sukellustarinoiden lisäksi paljon muutakin juttua tulossa.

Tässä vielä linkki Nikon ja Teijan Sukellus asiaan -blogiin, josta löydät lisää juttua heidän reissuistaan sekä Dive Point Alcoysta.

-Fia-

Uusivuosi Puerto Princesassa ja sitten kohti Cebua

Joulukuu 2016

Uudenvuoden aaton aloitimme mukavasti bussissa istuen. Olimme kuulleet kauhutarinoita tästä El Nido – Puerto Princesa välimatkasta, mutta se oli kyllä kaikkea muuta. Ilmastoitu minivan on mukavuudenhaluiselle varmasti paras tapa matkustaa tuo väli, eikä noiden liput ole kuitenkaan ihan hinnalla pilattu. Toki hieman halvempiakin busseja löytyy, mutta mukavuudesta ja matkan kestosta saa tietysti sitten vähän tinkiä. Minivanilla bussimatka kesti juuri sen aikaa, mitä luvattiinkin. Edelleenkin yhä olemme aina hämmästyneitä siitä, Afrikka-kokemukset opettavat aika hyvin varautumaan aina vähintäänkin tuplaamaan se matkan kesto, mitä luvataan. Bussi kulkee läpi peltojen ja viidakkomaisen maiseman, joten katseltavaakin riittää.

Puerto Princesaan kaupunkina emme juurikaan ehtineet/jaksaneet tutustua. Kävimme kyllä keskustassa pyörähtämässä ja etsimme hotellin lähistöltä ravintolan, jossa kävimme uudenvuoden iltaruokamme syömässä. Luulimme, että jokainen paikka tulisi olemaan tupaten täynnä, mutta kaikkialla oli itseasiassa aika hiljaista. Taisimme olla ravintolassa ainoat ja yhdet juomatkin kävimme juomassa baarissa, jossa oli meidän lisäksi vain muutama muu seurue.

Illalla pidimme itsemme väkisin hereillä ja odottelimme kellon tulevan 12 yöllä. Vaikka olimme kaikki melko väsyneitä, vuosi vaihtui kuitenkin ikimuistoisissa tunnelmissa. Pienen hotellin allasalue oli pimeällä kaunis ja saimme läpi illan ihastella ilotulituksia. Upeimmat raketit ammuttiin tietysti heti kellon lyödessä 12 ja vuoden vaihtuessa 2016:sta vuoteen 2017. Siinä me istuimme altaan reunalla Acacia-puiden alla ja katsoimme raketteja. Edelliset uudetvuodet olemme viettäneet Jyväskylän kirkkopuistossa toppatakit päällä raketteja tuijotellen, joten olihan tämä nyt taas aika erilainen kokemus.

Seuraavan päivän vietimme lähinnä altailla makoillen. Annu ja Miika lähtivät lentokentälle jo aamusta ja pitihän siinä muutaman kyyneleen verran tihrustaa, kun heipat sanoimme. Meidän lentomme lähti illasta kohti Cebua, jossa olimme joskus puolen yön aikaan. Sieltä otimme taxin suoraan Alcoyhin, jossa aikoisimme viettää kokonaiset kaksi viikkoa mahdollisimman paljon sukeltaen. Tiemme kävi Alcoyhin itseassa sen vuoksi, että Sukellus Asiaan -blogin Teija ja Niko olivat meille kauan sitten pistäneet viestiä, että tulkaa tänne Filippiineillä ollessanne, jos teillä on aikaa. Niko ja Teija toimivat Dive Point Alcoy-nimisessä sukellusresortissa sukelluskouluttajina, kerromme tuosta paikasta lisää seuraavissa postauksissa.

1.1. tuli täyteen 4 kuukautta tien päällä

Taxi lentokentältä Alcoyhin kustanti meille 2200 pesoa, joka tekee noin 40 euroa ja matka kesti parisen tuntia. Saavuimme siis Dive Point Alcoyhin keskellä yötä, pääsimme huoneeseemme ja simahdimme samantien.

-Fia ja Teemu-

El Nido – Saarihyppelyiden unelmamesta? Ehkä ei.

Joulukuu 2016

Neljän yön jälkeen Al Farossa meidän oli tarkoitus lähteä suoraan El Nidoon lautalla. Tuo aamu valkeni kuitenkin melko tuulisena ja pilvisenä, joten viimeiseen asti jännitimme lähteekö lautta vai ei. Päätimme kuitenkin lähteä jo Coron Towniin ja olla siellä yksi yö, mikäli taifuuni-varoituksen vuoksi lautta ei lähtisi. Ja niinhän siinä kävi, että alueelle annettiin ykköstason taifuunivaroitus ja kaikki lautat oli peruttu. Tosin lopulta kun vietimme päivää Coron Townissa, keli oli täysin tyyni ja aurinkoinen. Olihan siinä kieltämättä kaikilla vähän sellainen olo, että ihan hyvin olis voitu jo lähteä sinne El Nidoon, mutta toisaalta ei sitä koskaan tiedä millainen tuuli olisi avomerellä ollut, joten parempi näin.

Seuraavana päivänä lautta lähti eikä merenkäyntiä ollut matkan aikana juurikaan. Tosin luvatun 3-4 tunnin sijasta matka taisi kestää yli 5 tuntia. Lautta oli kuitenkin viileä ja mukava, joten mikäs siinä istuskellessa ja paratiisisaaria katsellessa. Ensinäkemä El Nidosta oli ihan säväyttävä. Korkeat rosoiset vuoret ympäröivät kapealle rannalle kyhättyä kaupunkia.

El Nido ei kuitenkaan meille tarjonnut lopulta aivan sitä paratiisimaisuutta, mitä siltä lähdettiin hakemaan. Viihdyimme kyllä, mutta sanotaan että Coronin jälkeen El Nido jää helposti kakkoseksi. Olimme El Nidossa heti joulun jälkeen, joten satuimme paikalle varmasti pahimman ryysiksen aikaan, tämä vaikutti aika paljon meidän kaikkien kokemukseen El Nidosta. Ja noh, miten sen nyt sanoisi, Palawan ja etenkin El Nido vaikuttaisi tällä hetkellä olevan niiiin ylihypetetty paikka, että lähes kaikki Filippiineille suuntaavat haluavat sinne. Se tarkoittaa sitä, että El Nidolta ei välttämättä löydy sitä autenttista Filippiiniä, tyhjiä paratiisisaari, koskematonta luontoa…

El Nido on tunnettu saarihyppelyistään, joten yhdelle päivälle varasimme yhden näistä hyvinkin tunnetuista saarireissuista. Kaikki paikat tuntuvat tarjoavan samoja saarihyppelyreissuja kategorioilla A, B, C ja D, jotka kaikki käyvät vähän eri paikoissa. Toisissa on enemmän laguuneja, toisissa rantoja ja saaria tai sitten vähän sekoitus molempia. Me valitsimme A-reissun, johon kuului pari laguunia, yksi snorklauspaikka ja yksi saari.

Ja sitten se saarihyppelyreissulle lähtöaamu, sitä kuvaa hyvin sana kaoottinen, sitä se oli, vain ja ainoastaan sitä. Kuvitelkaa pienelle rannan pätkälle satoja ihmisiä odottomassa omaa laivaa lähteäkseen. Ja laivojakin oli riveissä ja jonoissa niin paljon, että ihmettelen miten lopulta kaikki laivat löysivätkään tiensä jostain välistä selvemmille vesille.

Taisimme seistä rannalla ja odottaa laivamme lähtöä varmasti ainakin tunnin. Jo tässä vaiheessa oli sellainen fiilis, että onneks saarihypeltiin Coronissa ja saimme sieltä todella hyviä kokemuksia kyseisestä aktiviteetista. Noh kun sitten laivan kapteenikin jossain vaiheessa löytyi niin saatiin koko 20 hengen ryhmä laivaan ja menoksi. Henkilökunta oli kyllä äärimmäisen mukavaa ja yrittivät kovasti saada turisteja huomioimaan myös luontoa. Älä jätä mitään paikkoihin, joissa vieraillaan, älä ota mitään mukaasi, älä koske koralleihin ym. Vähän surullinen olohan siinä tuli, kun päivän aikana ihmisten touhua seurasi… Noh ei siitä sen enempää.

Laguunit olivat TÄYNNÄ laivoja ja ihmisiä. Oli ihan oikeasti vaikeaa nauttia luonnosta kaiken sen kaaoksen keskellä, niin se vaa oli. Toisaalta mietittiin siinä porukalla, että ehkä on hyvä että turistit pilaavat täällä vain ne muutamat kohteet, eikä ihan kaikkia lähisaaria. Vaikka päivä oli osittain vähän kaoottinen ja olimme kokeneet paljon mielekkäämpää saarihyppelyä Coronilla, niin ei koko päivä mennyt kuitenkaan ihan hukkaan. Koimme ihan hyviäkin hetkiä kajakoidessamme pienissä laguuneissa, joihin ei onneksi mahtunutkaan montaa ihmistä.

Lounas oli järjestetty laivalle yllättävänkin toimivasti ja ruokaa oli riittävästi, henkilökunta teki minulle myös kasvisruoka-annoksen, vaikken ollut sitä etukäteen pyytänyt. Viimeisellä rannalla oli väenpaljoudesta huolimatta jotenkin todella rauhallista. Luultavasti se oli se kaunis auringonlasku, joka rauhoitti mieltä, ehkä päivästä uupuneet ihmiset, jotka enimmäkseen hekin istuskelivat ja nauttivat näkymästä.

Emme tiedä onko El Nidossakin nautinnollisempaa saarihypellä johonkin muuhun aikaan, kun juuri joulun jälkeen. Luultavasti kyllä, ainakin hieman, mutta joka tapauksessa, aika turistoitunut koko El Nido on. Meille jäi saarihyppelyä parempana kokemuksena mieleen El Nidon hyvä ravintolatarjonta, kivat rantakaupat, viihdyttävät tricycle-matkat ja majapaikkamme lähellä sijaitseva Corong Corongin kaupunginosan ranta, jolla vietimmekin lopulta useamman hetken. Annu ei malttanut edes lukea kirjaansa, niin kaunis maisema rannalta avautui ja pitihän se jotenkin kyetä painamaan mieleen, kutsuihan heitä Suomi jo takaisin muutaman päivän kuluttua.

Ainiin ja minähän ehdin täyttää vuosiakin El Nidossa. 24 vuotta mittarissa, vaikken ehkä enää välittäisi hirveästi vuosia laskea, heh. Teemu oli järkännyt mulle aamupalan hotellihuoneeseen, voi että, eihän edes sanat riitä kuvaamaan, kuinka ihanaa se oli. Kuvasta näkee ehkä kuinka innoissaan olin. Jäi nämä synttärit mieleen aika erilaisena, kuin muut aikaisemmat. Teemu saa vuorostaan viettää syntymäpäiviään sitten Tongalla.

Vaikka El Nido osottautui Coroniin verrattuna aavistuksen pettymykseksi, niin se ei tarkoita sitä ettemmekö olisi nauttineet ajastamme. Tässä lomassa upeiden maisemien, lämpimän meriveden ja auringon voitti kuitenkin koko se aika, minkä saimme keskellä maailmanympärysmatkaamme viettää Annun ja Miikan kanssa. Tämä loma oli kaikkien upeiden maisemien ja kokemusten lisäksi kuitenkin tarkoitettu kaikista eniten yhdessä ololle.

– Fia ja Teemu –

Jouluaatto Filippiineillä

Joulukuu 2016

Te lukijat ette siellä näin kevättalvesta ole enää kovin joulutunnelmissa, mutta koska blogi laahaa jäljessä niin palataan hetkeksi aikaa meidän jouluun Filippiineillä. Joulu. Voih tiesin, että tulisin jouluaattona kaipaamaan omaa perhettäni ihan hirveästi, varmasti eniten koko matkan aikana. Se meidän perheen oma joulu, se mun perhe minkä kanssa oon viettänyt kaikki 23 elämäni joulua, täsmälleen niiden neljän saman ihmisen kanssa, aina. Tämä oli ensimmäinen joulu ikinä erossa heistä, se vähän sattui.

Muutaman kerran päivän aikana palasin ajatuksissani kodin jouluun, mietin että nyt ne on joulusaunassa, nyt sukulaisten kanssa kahvilla, nyt ne syövät niitä ihan parhaita vegejouluruokia. Mutta tajusin keskittyä myös hetkeen, pysähtyä, olla onnellinen siitä miten upeassa paikassa saan viettää joulun ja että Annu ja Miika on tänne meidän kanssa tullut joulua viettämään, hekin ovat kuitenkin mulle nykyään perhe.

Sanotaanko, että siinä päivän aikana puuhaillessa oli lopulta aika helppokin unohtaa Suomen jouluhässäkät. Lähdimme nimittäin aamusta heti uudelle saarireissulle, koska nyt Annukin oli voimissaan ja pääsi mukaan. Tähän reissuun kuului kaksi upeaa snorkauspaikkaa ja yksi valkohiekkainen paratiisisaari. Nämä kohteet sijaitsivat lähempänä Al Faro hotellia ja kauempana Coron Townista, joten oli huomattavissa että korallit olivat täällä paremmassa kunnossa ja kalojakin näkyi huikeasti enemmän.

Ensimmäistä snorklauspaikkaa en unohda ikinä. Uimme veneeltä snorkausspotille ja laskin ensimmäisen kerran pääni veden alle. HYLKY, apua, se oli jotenkin niin taianomainen, aavemainen näky, että mun piti melkein heti nostaa pää takaisin pinnalle ja hengähtää. Niin pelottavalta hylyn katsominen ensimmäistä kertaa oli. Sitten vaan pää veden pinnan alle uudestaan ja tutkailemaan. Se oli kyllä hieno! Hylky oli kasvanut täyteen upeaa korallia ja eri värisiä kaloja uiskenteli kaikkialla. Olo oli kuin akvaariossa. Olihan se pakko huikata Annullekin, että tule nyt katsomaan. Annoin hänelle maskin päähän ja voi sitä hämmästystä ja iloa hänen kasvoillaan. Hymyilyttää vieläkin. On se vedenalainen maailma vaan upea.

Ja seuraavassakin paikassa taas pää veden alle, selkä alttiina auringolle, räpylät hieman kelluttaen, snorkkelin kautta ilmaa hengittäen. Tulipahan todettua myös, että oma kyky sukeltaa syvemmälle ja pidättää hengitystä on aaaivan olematon, vaatis vähän reeniä. Hieno oli tämä toinenkin paikka, täynnä värikkäitä koralleja, täynnä kaloja. Teemua ei meinannut melkein saada vedestä pois ollenkaan. Meille muille riitti aavistuksen lyhyempi snorklaushetki, mutta Teemu oli ihan omissa maailmoissaan eikä kuullut, kun veneestä yritettiin huudella, että jokohan jatkettais.

Viimeiseksi suuntasimme Pass Islandille, jossa taisi hurahtaa tunti jos toinenkin. Söimme lounasta ja lilluttelimme lähes kyllästymiseen asti linnunmaidon lämpöisessä turkoosissa vedessä, jossa hiekkakin oli niin pehmeää ja valkoista, että jälkeenpäinkin on vaikea tajuta oikeasti olleensa tuollaisessa paratiisissa. Ja vieläpä jouluaattona. Keli oli täydellinen, ei vielä taifuunista onneksi tietoakaan. Olin haaveillut aurinkoisesta jouluaatosta, täysin erilaisesta jouluaatosta kuin kotona ja sen tosiaan sain.

Illalla söimme Al Faron jouluillallisen, johon kuului kurpitsakeittoa, kanaa sekä possua risoton kanssa sekä kookoksinen jälkkäri. Hieman erilainen jouluruoka, mutta oikein maittavaa oli. Jaoimme pienenpienet lahjat mitä meillä oli. Saimme paljon ihania kortteja Suomesta ja paras ystäväni Liisa oli lähettänyt Annun mukana mulle uuden Marimekon tasaraitapaidan, en kyllä kestä. Olin nimittäin sen onnistunut Etelä-Afrikassa hukkaamaan ja siitä tuli silloin suru. Saimme PALJON suklaata, lämpötilojen ansiosta siis uudelleen muotoutunutta suklaata. Lisäksi lakuja ja salmiakkia. Voi kyllä meidän kelpasi.

Nettiyhteys oli auttamattoman huono, mutta jonkunlaisen whats app-puhelun sain perheeni ja sukulaisteni kanssa soitettua. Aikamoinen farssihan se nettiyhteyksien vuoksi lopulta oli 😀 Mutta noh kuitenkin, ajatus on tärkein. Aika jouluinen se tunnelma lopulta kuitenkin meilläkin Filippiineillä oli. Al Faron ihana henkilökunta oli harjoitellut liudan joululauluja ja voi että oli hauskaa katsoa, kun heillä oli oikeasti hauskaa 😀 Henkilökunnan olisi pitänyt värvätä joku yhtye laulamaan tuoksi illaksi, mutta omistajaparin yllätykseksi he olivatkin treenanneet itse ja onnistuivat laulamaan todella hyvin.

Vaikka jouluna kaiversikin hieman ikävä niin tämä joulu jätti todella lämpimiä muistoja sydämeen. Se oli omalla tavallaan täydellinen joulu!

-Fia-

Ajatuksia matkan loppumisesta

Pahoittelut alkuun, että blogin puolella on saanut lukea hyvin vähän reaaliaikaista tekstiä. Instagramissa seuranneet ovat paremmin perillä, muistutuksena että sieltä mut löytää @lottafialina ja Teemun @muliteemu-käyttäjän takaa. On ollut todella vaikeaa välillä päivitellä blogia nettiyhteyksien puutteen vuoksi, mutta nyt terkut Mexicosta ja sekavia ajatuksia tästä hetkestä. Postausta kuvittavat sekalaisesti reissukuvat matkan varrelta.

Uganda

Apua, niin se vaan on että meidän 7 kuukauden pituinen maailmanympärysmatka on pian päätöksessään. Tai onneks ei ihan, vielä on 3 viikkoinen pätkä Kuubassa edessä. Blogin puolella tarinoita riittää vielä vaikka kuinka paljon, joten täällä tullaan pysymään maailmanympärysmatkan tunnelmissa vielä pitkään. Jäljellä on tarinoita Filippiineiltä, Uudesta-Seelannista, Tongalta, Kaliforniasta, Mexicosta ja Kuubasta. Matkaa tullaan myös ynnäämään kasaan mm. budjetin osalta ja luvassa on lempparikohteita, sekä vähän myös siitä, missä kaikkialla me yövyimme. Tarinaa siis todellakin riittää, älkää huoliko. Toki haaveet ja suunnitelmat tulevistakin matkoista itävät mielessä, eihän sille mitään mahda.

Mozambik

Niin se vaan on, että arkeen on palattava. Jännittää, pelottaa. Mutta toisaalta olen innoissani. Rakastan Suomea ja valehtelisin jos väittäisin, etten kaipaisi omaan kotiin liittyviä mukavuuksia. Se, että hanasta tulee sen lämpöistä vettä kuin haluaa, onhan se nyt aika kivaa. Ja ainiin, sitä vettähän voi juodakin. Ja ihanaa päästä laittamaan kotiin omat ruuat. Pinnallista, mutta totta on se, että rinkallinen vaatteita alkaa yksinkertaisesti kyllästyttämään. Eikä pelkästään se samojen vaatteiden käyttäminen, vaan ihan sekin että olis myös kiva päästä käyttämään puhtaita vaatteita.

Etelä-Afrikka

Toki me ollaan vaatteitamme pesty, mutta osa vaatteistamme ei ole nähnyt pesukonetta kertaakaan 7 kuukauden aikana. Afrikassa niitä ei yksinkertaisesti juurikaan ole, joten päätit sitten pyykätä itse tai viedä vaatteesi pyykkäyspalveluun, niin tiedossa on käsipyykki. Tähän käsin pyykkäämiseen tottui 3 kuukauden aikan niin, että pyykinpesu aine kulkee mukana lähes koko ajan ja paljon pyykkiä on pesty guest housejen lavuaarissa (juuri niinkun ei sais tehdä). Kyllä sitä nyt toki välillä ne vaatteet on pesukoneenkin saaneet tavata, mutta sanotaan näin että se on ollut sitä harvinaista herkkua.

Filippiit

Kylmyys. Sehän meillä tulee olemaan vastassa. Tällaisella matkalla sitä aika hyvin totuttaa itsensä lämpöön ja palella saa heti, kun celciusasteet näyttävät alle 20. Ehkäpä me selvitään kuitenkin hengissä, kotona odottaa talvitakki eikä tarvii kituutella rinkan sisällön kaikki pitkähihaiset päällä 10 asteessa, niinkun jouduimme Uudessa-Seelannissa ja Kaliforniassa tekemään. Olen myös niin viltti-ihminen, kun olla ja vaan voi, vilttejä on ollut ikävä. 30 asteen lämpötiloissa on nimittäin se huono, puoli ettei viltin käyttö oikein tunnu mukavalta, hehe.

Uusi-Seelanti

Kuten huomaatte, ajatukset harhailee. En ehkä kykene millään käsittämään vielä kotiinpaluuta. Lupaan kirjoitella fiiliksiä mahdollisimman pian sitten, kunhan ollaan kotiuduttu. Sen lisäks, että kylmyys, materia, tutut lenkkipolut, oma kihla- ja vihkisormus, ruokakauppojen hyllyjen tarjonta ym järkeviä asioita on mielessä niin oikeesti sitä on joutunut jo orientoutumaan työasioihinkin pikkuhiljaa. Mutta siinä ei ole onneks ihan hirveetä ongelmaa, koska oikeesti odotan jo töihin pääsemistä ja töiden tekemistä todella paljon. Okei, en ehkä odota aamu kuuden heräämisiä ja sitä, että siellä töissä pitäis käydä 5 kertaa viikossa, mutta eniveis. Siitäkin huolimatta odotan taas sitä, että pääsee kiinni työntekoon ja pääsee näkemään tutut työkaverit.

Tonga

Rakkaimmathan ne ovat mielessä oikeasti kaikista eniten. Kyyneleet tulee melkein jo silmiin, kun kaikkia ensikohtaamisia oman perheen ja ystävien kanssa ajattelee. Mielessä toki on miten paljon parhaan ystävän tyttö on kasvanut ja mitä kaikkea uutta hän onkaan oppinut, serkunkin pikkuvauvasta on kasvanut jo melkein taapero. Osa kavereistakin on eri elämäntilanteissa, kuin silloin kun lähdettiin.

Los Angeles

On sitä vaan niin paljon ihmettelemistä alkuun monelta osin, mutta kuinka nopeasti ihmeteltävä loppuu ja tuntuu siltä, kuin ikinä missään matkalla olis ollutkaan? Saa nähdä.

Mexico

– Fia –