Väliaikatietoja

Syyskuu 2016

Heipähei täältlä Ugandasta taas. Tässä vaiheessa aika on menny vielä aika hitaasti, ollaan ihan hämmästyneitä siitä, että ollaan oltu täällä vasta 5 päivää, siis alle viikko. Vietettiin Red chilli hidewayssa lopulta yhteensä 3 yötä. Tykättiin paikasta kovasti! Päivät meni kirjoja lueskellessa ja kahtena päivänä lähdettiin ilmaisella kuljetuksella käymään keskustassakin. Note to self: Älä mene keskustaan sunnuntaina, etenkään hoitamaan mitään asioita. Suomessa on aikalailla nykyisin kaikki auki sunnuntaisin, joten ei typerinä jotenkin muistettu, että näin ei ole suuressa osassa muissa maissa. Sunnuntain kaupunkireissu oli ihan farssi siinäkin mielessä, että alkoi satamaan vettä ja lähinnä istuttiin sadetta paossa, eikä oikein keskustaa keretty näkemään. Täytyypä todeta, ettei nämä pääkaupunkien keskustat juuri muutenkaan houkuttele meitä puoleensa.

Seuraavana päivänä keskustareissu oli vähän antoisampi. Syötiin super hyvää intialaista Masala Chaat house nimisessä paikassa, loistavaa Palak Paneeria. Sitten käytiin Uganda Wildlife toimistossa, jossa koitettiin kysellä gorilla-lupia vähän edullisempaan hintaan, niin sanottuja last minute – lupia. No virkailijat eivät olleet tietävinäänkään kyseisistä luvista. No myöhemmin selvisi, että niitä myyvätkin vain yksittäiset guest houset, niihin siis pistämään viestiä. Ja se syy, miks haluttaisiin mieluiten viime hetken luvat vähän halvemmalla, on se että ne maksaa 600 USD per naama. Aika suolainen hinta, mutta ymmärtäähän sen koska kyseiset vuoristogorillat ovat erittäin harvinaisia, niitä esiintyy vain Ugandassa, Ruandassa ja Kongossa. Niitä suojellaan ja niitä pääsee katsomaan rajattu määrä ihmisiä per päivä. Katsotaan miten käy… Mielellään kerromme gorilla-luvista enemmän, jos vaan tiemme gorilloiden luokse vielä tämän 2 viikon aikana vie.

Tiistaiaamuna meillä oli aikainen herätys ja lähdimme kohti yhtä elämämme huikeinta kokemusta, nimittäin koskenlaskua Niilissä. Tuosta upeasta kokemuksesta ensi kerralla lisää. Silmät loistaa ja hymy nousee korviin edelleen, kun tuota muistelemme. Ollaan tällä hetkellä siis Jinjassa ja huomenna jatketaan kohti Murchison falls national parkia.

– Fia ja Teemu-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *