Kaikki kiva loppuu aikanaan – Aika jättää Tofo

Lokakuu 2016

Moikka, täällä kirjottelee taas Fia. Tofo oli ensimmäinen paikka, johon todenteolla rakastuimme ja joka oli meille 2 viikon mittainen koti. Se oli ensimmäinen paikka, josta oli todella haikeaa lähteä vaikka tiesimmekin, että luvassa on seuraavat 3 viikkoa upeassa Etelä-Afrikassa. Lähtemisestä teki vaikeaa koko Liquidin yhteisö sekä tietysti se, että tiesimme ettei nyt vähään aikaan päästäisi sukeltamaan.

Toisiksi viimeisenä päivänä Tofolla teimme syväsukelluksen, joka oikeuttaa meidät nyt sukeltamaan ad 40 metriin vuoden ajan, kun pelkällä open water-kurssilla olisimme saaneet sukeltaa vain 18 metriin. Teimme siis vähän jo alustusta sille, että jospa sitä suorittaisi Advance-kurssin vielä jossain vaiheessa. Syvälle meneminen ei muuten tuntunut yhtään missään, kun näkyvyys oli hyvä niin matka alas taittui todella nopeasti. Mullakaan ei ollut enää viimeisillä sukelluksilla korvien kanssa ongelmia ja paineiden tasaaminen onnistui ihan täydellisesti, ihan super hyvä fiilis sen alun ylös alas venkslaamisen kanssa, kun ei meinanneet korvat tottua. Syväsukellus oli lisäks meidän eka tuplatankkisukellus ja tuon upean syväsukelluksen jälkeen siis kävimme toisen matalan sukelluksen, jolla oli upeimmat korallit mitä koko Tofolla olimme nähneet, wau mitä väriloistoa. Kahdella viimeisellä sukelluksella päästiin siis ihan oikeasti sukeltamisen makuun!

Olimme jo aika varmoja, että aiomme sukeltaa muuallakin meidän maailmanympärysmatkalla, tällä hetkellä mielessä mm. Filippiinit, Tonga ja Kuuba, hmm katsotaan, mitkä toteutuu. Ajatuksena oli oikeastaan sukeltaa jo Etelä-Afrikassa, mutta siitä nyt sen verran, että vesi on siellä niin jäätävän kylmää, ettei siihen tehnyt mieli koskea, kuin varpaan kärjellä. Saimme siis siirtää sukellushaaveitamme hieman eteenpäin.

img_20161030_102051

Korvapuustipäivä Happissa

 img_20161029_144527

Oli siis aika jättää Tofo ja lähteä kohti Maputoa. Meillä kävi hyvä tuuri, ettei meidän tarvinnut ottaa takaisin Maputoon sitä lähes 12 tuntia kestävää bussia, vaan päästiin saksalaisen Annan kyydissä ja niin matka taittui mukavassa seurassa muiden matkailijoiden kanssa noin 7 tunnissa. Matkalla Tofolta Maputoon ei tosissaan ole oikein mitään nähtävää, pelkkää kuivaa ja tasaista maata, tylsää tuijoteltavaa. Uskon, että Mozambikin sisämaassa avautuisivat aivan erilaiset maisemat. Luultavasti joskus palaamme vielä Mozambikiin ja ehkä johonkin muuallekin kuin Tofolle, huom ehkä, jos nähkääs päästään yhtään Tofoa edemmäs seuraavallakaan kerralla 😀 Jos muuten oikeasti haluat tietää Mozambikista lisää(siitä ei muuten netistä paljoakaan tietoa löydy), niin tämä blogi ei ehkä ole siihen ihan täysin oikea paikka, vaan kannattaa poiketa Annikan Mua viedään-blogiin, hänellä on 3 kuukauden ajalta kokemusta kyseisestä maasta.

Maputossa vietimme vain yhden pakollisen yön. Tulipahan siinä käytyä vielä Maputon markkinoilla, joilla on kiva kierrellä vaikkei mitään Afrikka-krääsää rinkkaansa aiokaan ostaa, “looking is free” 😀 Viimeisenä iltana oli tietysti tarkkaa rahojen laskemista taas, meillä oli iltaruualle tiukka budjetti niin, että jotain evästäkin saataisiin vielä ostettua bussimatkalle. Jälleen kerran valuuttojen kanssa venkslausta: niin että rahat riittää, mutta niin ettei lompakkoon jää mielellään euroa enempää paikallista valuuttaa. Mehän ollaan kohta ihan mestareita tässä.

Seuraavana aamuna oli edessä aikainen herätys sekä 24 tunnin bussimatka Maputo – Johannesburg – Durban. Etelä-Afrikka täältä me tullaan!

– Fia –

Lisää sukelluksesta

Lokakuu 2016

Tänään näppiksen ääressä on vaihtelun vuoksi Fian sijasta Teemu: Kuten jo aiemmissa postauksissa on mainittu, niin tarkoituksena ei ollut sukeltaa. Kummallakaan meistä ei ole aiemmin ollut mitään erityistä hinkua tai sen suurempaa kiinnostusta sukeltamiseen. Kumpikaan meistä ei ole oikeastaan edes aiemmin snorklannut. Nyt kuitenkin, kun siihen tarjoiutui näin hyvä mahdollisuus, niin vedenalainen maailma alkoi houkuttaa.

dsc_0134

Tofon vedet eivät ole helpoimmasta päästä aloittaa kyseistä harrastusta, mutta Satun ja Jarin sanoin ”jos opit sukeltamaan Tofolla, osaat sukeltaa lähes missä vaan”. Tofolla sukeltamaan lähteminen ei ole leppoisaa veneessä lilluttelua ja juomien siemailua (kuten kuulemma joissain Aasian sukelluskohteissa), vaan jo sukellusspotille pääsy on eräänlainen kokemus. Sukellukset tehdään isohkolla ”kumiveneellä”, joka työnnetään koko porukan voimin itse vesille.  Aallokko on lähes aina melko tuuhia, joten veneessä saa tosissaan pitää välillä kiinni, että pysyy kyydissä ja vesi roiskuu samalla kaaressa veneen yli.

img_20161026_132833

Olosuhteet meidän parilla ensimmäisellä sukelluksella eivät olleet mitkään parhaat, näkyvyys oli heikko ja merenkäynti tuntui myös pohjassa ollessa. Siitä huolimatta ensimmäisen sukelluksen jälkeen fiilis oli mahtava, kun ei tiennyt paremmasta. Ensimmäisillä sukelluksilla sain odotella Fiaa pohjassa, kun sen piti keräillä itseään pinnalla. Välillä kävi mielessä, tuleeko se sieltä alas ollenkaan. Mutta tulihan se. Huikein tunne on ensimmäisillä sukelluksilla, kun tajuaa että ympärilleenkin voi katsella ja täällähän näkyy vaikka mitä kaloja sun muita. img_4266-2 img_4337

img_4347-2 img_4356-2

Meidän sukeltamiset Tofolla paranivat kerta toisensa jälkeen, kun näkyvyys pohjassa alkoi olla 15-20 metriä. Sitten vasta tajusi, kuinka siistiä sukeltaminen oikeasti voi olla. Hienoimpia kokemuksia pohjassa olivat isot värikkäät kalaparvet, rauskut, kilpikonna, upeasti muodostuneet koralliriutat sekä jättimäiset potato grouperit (iso kala) jotka tulivat iholle. Yhdellä sukelluksella meillä oli myös lainakamera mukana, mutta kuten kuvista näkee, vedenalainen kuvaaminen vaatisi hieman harjoittelua.

img_20161027_171302

– Teemu –

Ihan tavallista elämää Tofolla

Lokakuu 2016

Kuten jo aiemmin mainitismme, vietimme Tofolla lopulta yhteensä 15 kokonaista päivää. Tässä vaiheessa oli takana Ugandassa hyvinkin tiivistä matkailua ja eikä me nyt Ruandassakaan kovin paljoa oltu aloillamme. Tähän väliin pysähtyminen yhteen paikkaan teki todella hyvää, ei kai sitä kukaan jaksaisi matkustaa 7 kuukautta putkeen höntyilemällä, ei me ainakaan. Oikeastaan voisin nähdä meille sopivan vieläkin rennomman matkustustyylin, sellaisen jossa voisi kussakin maassa ollessaan vasta paikan päällä päättää, kuinka kauan viipyy ja sitten siellä ollessa alkaa pohtia, että mihinkä seuraavaksi.  Olisihan se kai aika ihanaa sellainen…

Mutta asioilla on tapana olla aina kaksi puolta. Toisaalta nyt voimme reissussa nauttia siitä, että meidän ei tarvitse kytätä mitään lentoja ja hermoilla huonoja nettiyhteyksiä, kun kaikki on jo valmiina. Joka ikisen maan kohdalla tekemiset jätettiin täysin auki, joten paikan päällä saamme rauhassa miettiä, mitä haluamme juuri täällä tehdä. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme kaikessa rauhassa jäädä Tofolle niin pitkäksi aikaa, kun olimme koko Mozambikissa suunnitelleet olevamme. Yleensä tykkään nähdä maita enemmän, mutta jotenkin Mozambikin kohdalla ei suoraan sanottuna edes harmita, että olen kokenut vain sen. Olen tyytyväinen, että sain olla siellä kaksi viikkoa ja tuntea sen kodiksi. Tofolla saatiin todella taukoa reppureissaamisesta.

dsc_0068-2 dsc_0078-2

Jos emme sukeltaneet, vietimme aikaa rannassa kävellen, aurinkoa ottaen, makoillen ja kirjaa lukien. Se meressä rauhallisesti lilluminen, josta olin haaveillut ei ihan toteutunut täällä Tofolla, enpäs tajunnu että aallot ovat niin kovat, että uiminen oli joillakin kerroilla lähinnä jännittävä kokemus 😀 Laskuveden aikaan aallot oli pienemmät ja silloin uiminenkin sujui vähän paremmin. Sisämaassa järvien lähellä kasvaneena mulle on edelleen hieman outoa uida suolavedessä, suola ihossa ja hiuksissa tuntuu ällöttävältä ja säikähdän suolalta maistuvaa merivettä 😀

Liquidin porukasta tuli meille Tofolla pieni perhe. Aamupalalla ja lounaalla tapasi porukkaa, tuli juteltua sukelluksesta ja ehkä joskus toki muustakin. Muutamana iltana käytiin myös ulkona syömässä porukalla ja päästiinpähän mukaan dive mastereiden snorkel-testiinkin, joka tarkoitti hyviä bileitä Mozambeat motelissa. En harrasta ulkona käymistä reissuissa juuri yhtään, mutta jo tutun porukan kanssa se oli ihan mukavaa ja kyllähän siinä yhet karaoketkin tuli Hannan ja Simonen kanssa laulettua, mitäpä muutakaan skandinaviatiimillä kuin Abbaa 😉

Yhteensä kolmena iltana käytiin myös syömässä Tofon ehdottomasti parhaassa ravintolassa Mango beachillä, joka sijaitsee noin 40 min kävelymatkan päässä Tofon keskustasta. Ensimmäisellä kerralla käytiin siellä syömässä Hannan ja Nickin kanssa ja lähdettiin toi matka kävellen taittamaan, oltiin siis kuultu että sinne kävelee noin 20min. Afrikkalaisilla on nääs tapana kertoa yleensä noin puolet lyhyempi kesto, ihan mistä tahansa asiasta olikaan kyse. Suomalaisina katsottiin tietysti kellosta tarkka aika ja tasan 40 minuuttiahan siihen lopulta meni, paikkaa ei ollut ihan helppo löytää ja hiekassa rantaa myöten tarpominen otti hieman kovillekin. Kyllähän se ”Mango beach”-kyltti sieltä lopulta tuli esille ja päästiin syömään juuri ennen pimeän tuloa.

dsc_0017-2 dsc_0020

Mango beachin omistaja on erittäin mukava tyyppi ja hän vielä heittikin meidät takaisin meidän majapaikkaan niin, ettei tarvinnut tuota 40 min kävelymatkaa enää tallustaa pimeässä. Seuraavilla kahdella kerralla soitimmekin omistajamiehen hakemaan meidät Tofolta. Noilla molemmilla kerroilla meitä olikin syömässä iso porukka ja kyydit taittui näppärästi, kun henkilöautoon saatiin tungettua yhteensä 14 ihmistä, 6 takakonttiin, 5 takapenkille ja 3 etupenkille. Hyviä vitsejä, huutonaurua, täydellistä ruokaa ja lämmin Mozambikin kesäilta.

– Fia –

Minustako maailmanympärysmatkaaja?

Tämä on sinulle siellä, joka mietit ”oisko musta siihen?”. Oli nyt kyse sitten vapaaehtoistöihin, ensimmäiselle reppureissulle, ensimmäiselle reissulle lapsen kanssa, ensimmäiselle pidemmälle matkalle, ensimmäiselle roadtripille tai maailmanympärysmatkalle lähtemisestä, niin tästä voit saada ehkä jotain tsemppiä, toivottavasti. Nykyään on netti ihan pullollaan vinkkejä vaikka minkälaiseen matkustamiseen, joten enää ei jää siitä kiinni reissuun lähteminen. Eikun googlettamaan!

Matkalle lähtiessä saatat miettiä monia asioita, oli matka sitten lyhyt tai pitkä. Itse olen aikojen saatossa eri reissuihin lähtiessä pohtinut ainakin seuraavia: Miten selviän, kun pelkään niin paljon ötököitä, aionko sietää monia päiviä ilman lämmintä suihkua, miten tulen kestämään likaisia oloja, kuinka paljon tulen sairastelemaan reissun päällä, onko ikävä sietämätöntä, riittääkö rahat, jaksanko olla näin kauan reissun päällä, osaanko edes pakata okein??? Kysymyksiä on päässä satoja ja itse ainakin kuulun siihen stressaaja-porukkaan. Olen se joka herää keskellä yötä kuukauden päivät ennen maailmanympärysmatkaa ja havahtuu paniikkiin ”eihän me herranjumala voida lähteä tollaselle matkalle”. Keskellä päivää mulla onneks oli kuitenkin useimmiten vahva usko siihen, että me pystytään tähän. Mutta älkää vaan kuvitelko, että tää lähteminen olis ollut mulle koko ajan pelkästään helppoa, ei.

dsc_0054-2

Noihin kaikkiin päässä velloviin kysymyksiin selviää lopulta vastaus vasta reissun päällä, joten ei kun vaan matkaan selvittämään vastaukset omiin päänsisäisiin kysymyksiin 😉 Ensinäkin ötököihin todella tottuu. Okei, lentävistä sellaisista en pidä vieläkään ja säpsähdän joka kerta edelleen sellaisen lentäessä liian läheltä. Mutta ällöttävä torakka, seinässä kipuava koppakuoriainen tai räpiköivä yöperhonen ei enää hetkauta, vessareissu sujuu ihan hienosti ötökät seuranaan ja saan jopa ihan hyvin nukuttua, vaikka tiedän toukan kipuavan makuuhuoneen seinällä. Myös kylmiin suihkuihin tottuu, Tofolla valitsin jopa vapaaehtoisesti joka ilta kylmän suihkun lämpimän sijaan. Ainoa kääntöpuoli tässä on se, että rakastan nykyään hyviä lämpimiä suihkuja niin paljon, etten meinaa päästä niistä pois ollenkaan ja se ei nähkääs ole kovin ekologista se 😀

dsc_0070

Pieni nirsous ruokien suhteen, josta olen jossain määrin kärsinyt helpottaa myös makuelämys kerrallaan reissussa eikä nykyään tule ihan hirveän montaa ruokaa vastaan, mitä en ihan oikeasti voisi syödä. Olen matkailun myötä oppinut mm syömään kananmunia eri muodossa, kalaa, pähkinöitä, juustoja, ihan vähän seafoodia ja tällä hetkellä on käynnissä opettelu mm. oliivien suhteen 😀

dsc_0093-3

Valtavaa henkistä kasvua tapahtuu tietysti koko ajan, voisi sanoa että parhaita ne hetket kun olet päiväkausia ilman wifiä, on paljon aikaa ajatella itsekseen ja keskustella toisen kanssa. Sitä löytää itsensä myös niin uusista tilanteista ja oppii minkälainen ongelmanratkaisia ja paineensietäjä minä olen ja myös millainen se oma matkakumppani siinä vierellä on. On arjen pyörittämisessäkin oma juttunsa, mutta reissussa meistä on muovautunut ihan uudenlainen tiimi! Täällä oon sellaisessa flow-fiiliksessä ja teen koko ajan ihmeellisiä havaintoja itsestä, parisuhteesta ja maailmasta yleensäkin, voikun pala tuosta saapuisi meidän mukana sitten myös Suomen arkeen.

dsc_0037-2

En ehkä tosissaan ole Suomessa se tyyppi, josta näkee heti, että tuo varmaan matkustaa paljon. Mutta musta todella löytyy se seikkailijatyyppi, joka todella janoaa uusia kokemuksia. Se on osa mua.

– Fia –

Ihana kajakkipäivä Barrassa

Viimeisinä päivinä haluttiin tehdä Tofolla ollessamme vielä jotain muutakin, kun sukeltamista. Haluttiin kokea paikkaa vielä joltain muulta kantilta. Ocean-safari on Tofolla hyvin suosittu aktiviteetti, voihan sillä nähdä maailman isoimman kalan valashain sekä lisäksi mm. ryhävalaita, mantoja, kilpikonnia ja delfiinejä. Me onnistuimme näkemään parven delfiinejä matkalla pois sukellukselta sekä yhdellä sukelluksella näimme myös kilpikonnan todella läheltä, jotkut ovat nähneet sukellusten yhteydessä myös valashaita ja erilaisia haita. Toki tuo valashaiden näkeminen olisi ollut molemmilla meillä isona haaveena, mutta se jäi tällä kertaa kokematta. Onpahan syy palata takaisin Tofolle joku päivä. Syy siihen miksi emme tehneet oceansafaria oli se, että olimme sukellusten yhteydessä viettäneet tunteja tuossa samoisessa veneessä ja koska viime päivinä ei oltu juuri valaita nähty. Tofolla ryhävalaskausi on elokuusta lokakuuhun.

Valitsimme kajakkireissun lopulta siksi, että halusimme päivän olevan takuulla onnistunut. Suomalainen Hanna lähti meidän mukaan tuolle reissulle, hän jäi muuten miehensä Nickin kanssa kolmeksi kuukaudeksi Tofolle tekemään dive master-kurssia wou. Terkkuja sinne! Päivä aloitettiin lava-autoajelulla Barraan, joka sijaitsee ehkäpä 20 min ajomatkan päässä Tofosta. Sieltä napattiin kyytiin kajakit ja jatkettiin vielä pieni matka eteenpäin merenrantaan. Kajakointi aloitetaan laskuveden aikaan, joten vesi on koko matkan ajan melko matalaa ja pohjan sekä vedenalaisen elämän näkee helposti. Kajakointiin ei tarvitse mitään aiempaa kokemusta, se on helppoa, joskin alkuun vaatii hieman, että pääsee sujuvasti toivomaansa suuntaan.

img_20161108_200957

Kun kajakointi vihdoin sujuu hyvin, pääsee todenteolla nauttimaan kuumuudesta, turkoosista vedestä ja silmänkantamattomista maisemista. Puolivälissä pysähdytään luonnon ”laskuvesialtaaseen” uimaan, jossa vesi on todella lämmintä ja lillua voisi ikuisuuden. Aivan täydellistä! Tuohon hetkeen kyllä haluaa usein palata, ajatuksissa palaammekin.

dsc_0026-2

Pulikoinnin ja eväshetken jälkeen jatketaan matkaa paikalliselle saarelle, jossa asustaa 800 ihmistä. Tosin arkena paikalla on heistä vain osa, koska suuri osa käy töissä Tofossa, Inhambanessa tai Barrassa. Saarella oli siis hyvinkin rauhallista, kun me siellä vierailimme. Saarella tehdään tulikuumassa hiekassa (muista ottaa lipposet aka lipokkaat eli flipflopit mukaan) kävelyretki ympäri saaren tutustuen samalla paikalliseen kulttuuriin, nähtiin mm. koulu ja sairaala. Tämän jälkeen paikalliset tekivät meille ison lounaan, jossa nautimme etenkin paikallisesta matapasta, joka on pinaatinkaltaisesta kasvista tehty kookoksinen kasvisruoka.

dsc_0043-2 dsc_0048-2 dsc_0052 dsc_0055-2 dsc_0057 dsc_0061 dsc_0063 dsc_0066-2 dsc_0068

Takaisin matkataan nousuveden aikaan purjeveneellä ja siitä maitse taas lava-autolla. Iltapäivällä noin 3-5 aikaan ryhmän koosta riippuen ollaan takaisin Liquidilla. Näimme kajakoidessamme niin paljon upeita meritähtiä ettemme ole eläessämme nähnyt, pohja joka oli noin metrin syvyydessä oli ihan oikeasti täynnä niitä. Lisäks näimme flamingoja, nekin oli kauniita, etenkin lentäessään, kun siipien alta paljastui kirkkaan pinkki väri. Päivä oli ihan täydellinen!

dsc_0086 dsc_0087 dsc_0088 dsc_0092-2 dsc_0098-2

– Fia ja Teemu –

“Uskallatko sä sukeltaa?”

Mainitsin jo aiemmin, että asiat menivät Tofolla aika nopeasti siihen suuntaan, että huomasimme olevamme sukelluskurssilla. Muistelen tuota tilannetta vieläkin ja mietin, että miten hitossa tässä kävi näin. Olin Mua viedään-blogin Annikan kanssa facebookissa jutellut Mozambikista ja Tofosta ja tiesin jo etukäteen, että Tofolla asustaa suomalainen pariskunta Satu ja Jari, jotka pari vuotta sitten ostivat Liquid dive adventures nimisen vesiaktiviteettifirman. Päätimme jo heti ensimmäisenä päivänä Tofolla lähteä käymään Liquidilla. Alkuperäinen tarkoitus oli, että tekisimme Liquidin kautta ainakin merisafarin ja ehkä jonkun snorklausretken. Lopulta kävi niin, ettemme tehneet niistä kumpaakaan, haha. Vaan paljon paljon muuta siistimpää!

Istuimme alas Satun ja Jarin kanssa juomaan kaffet ja Satu tokaisi Jarille heti ”mehän puhutaan nämä yli tekemään open water-kurssi”. Hetken aikaa siinä juteltuamme huomasimme jo allekirjoittavamme papereita kurssiin liittyen, me ei tosiaan oltu tässä vaiheessa vielä edes vilkaistu toisiimme tai miettineet yhdessä, aiotaanko me tehdä kurssi. Jossain vaiheessa Teemu kysyi multa ”uskallatko sä sukeltaa?”, siihen vastasin ”kyllä mä haluan uskaltaa”. Ja nähtiinhän se, mä todella halusin uskaltaa, halusin niin paljon että lopulta uskalsinkin kaikesta pelosta huolimatta. Ensimmäisen päivän ilta meni siis reilu 200 sivuista kirjaa päntätessä. Seuraavana päivänä oli vuorossa ensimmäiset allastreenit.

img_20161018_151652

Jo allastreenit jännittivät hieman, edessä oli niin monta ”ekaa kertaa”. Ensimmäinen kerta, kun vedin märkäpuvun päälleni, ensimmäinen kerta kun laitoin itse kaikki sukelluskamppeet kasaan, ensimmäinen kerta kun puin vermeet ylle, ensimmäinen kerta vedessä ne yllä, ensimmäinen kerta kun hengitin regulaattorin kautta. Suoraan sanottuna se oli heti alkuun aika hirveetä. Oltiin altaan matalassa päädyssä ja olin siinä vaiheessa jo varma, etten halua mennä syvään päätyyn ollenkaan, merestä puhumattakaan. Naurattaa kyllä tämä kaikki näin jälkeenpäin ajateltuna 😀 Jos joskus olet miettinyt, olisiko susta itsestä sukeltamaan, saatat saada varmuutta tämän postauksen luettuasi, että kyllä sinusta voi olla siihen, koska minustakin oli.

img_20161021_120814

Sukeltaminen oli itselle alkuun ja vähän alunkin jälkeen täynnä jännittäviä, pelottavia, jopa ihan hirveitä ylitsepääsemättömältä tuntuvia hetkiä, mutta mä voitin ne KAIKKI, siis KAIKKI! Mua ei oo montaa kertaa elämässä oikeasti jännittänyt niin paljoa, kun ennen niitä ensimmäisiä sukelluksia. Vaikka ihan ne ekat sukellukset oli ohi niin sain silti välillä juuri ennen sukeltamaan menoa hirveen jännityksen päälle.

Lopulta sukellettiin 7 kertaa ja varmaan ainakin kuudella kerralla jouduin ottamaan pienen hetken veden pinnalla rauhassa ja vaan hengittelemään ennen kun olin koonnut itseni ja kykenin vastaanottamaan vedenalaisen maailman. Ensimmäisellä kerralla olin suorastaan paniikissa (Jari on ainut ihminen joka pääsi todistamaan tämän 😀 ) ja tarvitsin useamman minuutin rauhoittuakseni, sanoin pinnalla Jarille “voin mä yrittää, mutta en tuu kyllä pääsemään pohjaan asti”, tähän Jari tokaisi nauraen “No kyllähän sä nyt pääset” 😀 Ja kyllä, mä pääsin, oikeassahan se Jari oli, piru vie! Viimeisillä kerroilla tuohon hengityksen tasaamiseen meni sitten enää ehkä 30 sekkaa, max pari minuuttia.

Tulen ja tulemme kirjoittamaan sukelluksesta vielä paljon lisää, mutta tässä se miten minun tarinani sukeltajana alkoi. Mun eteen on avautunut aivan uskomaton maailma!

– Fia –

Jälleen Tofosta

Liquidin Happi-ravintolan Emma tekee maailman parasta kasvisruokaa, mitä olemme koskaan syöneet ja joka ikinen päivä odotimme lounasaikaa, jolloin saisimme taas syödä Emman ruokia. Happissa on tarjolla joka päivä 2 eri lounasvaihtoehtoa ja yksi jälkkäri. Lisäksi all day-listalta löytyy aamupala- ja välipalavaihtoehtoja, kuten mysliä, omelettia, toustia ja smoothieita. Lopussa söimme lounaan lisäksi myös aina aamupalankin Liquidilla. Voikun jotkut sanat riittäisivät kuvailemaan, miten sairaan hyvää ruoka joka päivä oli, mutta kun ei riitä, niin en edes lähde yrittämään, harmi.  Vaikka ohjelmassa ei olisikaan ollut sukelluspäivä, niin vietimme silti päivämme istuskellen täällä. Ihmiset ihania, ruoka ja kahvi hyvää, sopivasti varjoa myös(auringossa oli pääsääntöisesti liian kuuma). Pihassa myös sukellustreeniallas, johon pääsi kuumuuden liikaa koetellessa pulahtamaan.

dsc_0138 dsc_0139 dsc_0140-2

Tofolla on toki muutakin kuin Liquid Dive Adventures ja sukeltaminen, tosin suosittelen lämpimästi piipahtamista Liquidilla, jos tänne suunnalle tulet. Tosin varoitan, suunniteltu piipahtaminen muuttuu lopulta luultavasti siihen suuntaan, että huomaat lorvailevasi siellä joka päivä. Äh, nythän piti puhua jostain muusta kun Liquidista. No kerrotaanpas vaikka Mozambeat motelista, joka on yksi aivan ihana paikka Tofolla. Yövyimme Mozambeatissa ensimmäiset 5 yötä ja olimme todella tyytyväisiä. Paikan omistaa hollantilainen pariskunta ja he ovat tehneet paikasta todella viihtyisän ja oman näköisen. Vaikka et yöpyisikään Mozambeatissa, kannattaa täällä käydä! Mozambeatissa on joka keskiviikko leffailta ja lisäksi he järjestää myös muita tapahtumia. Randomisti tähän väliin leffasuositus, joka jokaisen on ihan pakko tsekata: Hunt for the wilder people.

Mozambeatissa on ihan jees ja edullinen ruoka ja aamupalat on tosi hyviä. Keskiviikkoisin ruoka on yleensä erityisen hyvää, kun silloin omistajanainen tekee ruuat ja tarjolla on kolme eri pääruokavaihtoehtoa ja yksi jälkkäri. Käytiin molempina keskiviikkoina Mozambeatissa syömässä ja katsomassa illan elokuva. Mozambeatilla on myös mukava uima-allasalue, jolla kyllä ihan mielellään viettää päivää. Silloin tällöin paikassa saattaa olla bileet, jolloin on vähän meluisampaa noin klo 00 asti, mutta muuten paikka on kyllä mukavan rauhallinen.

img_20161021_131130

Vaihdettiin budjettisyistä kuitenkin lopulta halvempaan paikkaan yöksi ja paikaksi valikoitui Pariango-niminen guest house, joka on todellakin hyvä ratkaisu budjettimatkailijalle. Maksettiin 2 hengenhuoneesta jaetulla kylpyhuoneella noin 10e. Tuntui, että Pariangossa yöpyi ihan kaikki muutkin nuoret matkailijat, mutta rauhallinen oli tämäkin paikka.

img_20161023_143552

Pyrimme kirjoittelemaan muistiin paljon postauksia mahdollisimman pian kokemuksien jälkeen, jotta mikään ei pääsisi unohtumaan. Postauksissa tullaan kuitenkin muutamisen viikkoa myöhässä, nettiyhteydet on välillä huonot ja lomafiiliksen ollessa huipussaan, ei tule todellakaan otettua läppäriä esille. Jotta blogiin tulisi välillä tekstiä joka on kirjoitettu juuri hetkessä niin julkaisempas teille loppuun palan omasta päiväkirjastani 19.10.2016 “Voi ah, mitä reissaaminen voikaan parhaimmillaan olla. Se voi olla uskomaton päivä, jolloin olet ottanut askeleen lähemmäksi pelkojesi voittamista, uusien asioiden kokemista. Se voi olla upeita ihmisiä, hyvää ruokaa, aurinkoisia kelejä ja sairaan hyvä leffailta ja kylkeen pari lasia viiniä. Tällainen oli meidän päivä tänään täällä Tofolla. Oon niin onnellinen, tällaista sen kuuluu olla, huh. Lisää tällaisia päiviä! Voi kyllä me Tofolla viihdytään tämä 2 viikkoa ihan helposti.”

– Fia –

Pieniä vaikeuksia ja lopulta rakastuminen Tofoon

Tässä vielä siitä ennen kuin rakastuimme Tofoon: Mozambikin suhteen kaikki ei mennyt ihan niin helposti… Kieli tuo oman haasteensa koko hommaan, täällä tosiaankin vain harva osaa englantia. Matka Tofolle ei ollut ehkä kaikista helpoin. Ostettiin vähän kalliimmat liput shuttle-bussiin, jotka ostettiin Base backpackersin kautta, myös Fatimas guest house myy näitä lippuja. Meille myytiin liput, jolla päästäisiin ovelta ovelle. Eli meidät tultiin aamulla klo 05 aikaan hakemaan meidän Airbnb-kämpän edestä. Tämä oli tietysti hyvä siinä mielessä, ettei tarvinnut pimeällä aikaisin aamulla lähteä seikkailemaan mihinkään. Bussi oli ihan hyvä, sellainen vähän isompi minibussi, siinä ei mitään valittamista.

Meillä on ollut sellainen käsitys shuttlebus sanalle, että se on bussi, joka noutaa kyytiin (usein vain reppureissaajia) eri guest houseista ja ajaa sitten suoraan kohteeseen, jossa taas matkustajat jätetään eri majapaikkoihin kyseisessä kohteessa. No ilmeisesti Mozambikissa shuttle ei tarkoita tätä, meille jäi itseasiassa lopulta täysin epäselväksi mitä shuttle oikeastaan täällä tarkoittaa. Meillä kesti lopulta 2,5h että päästiin ylipäätänsä pois Maputosta, huhhuh… Kyseessä olikin siis ihan normaali julkinen bussi, joka pysähteli vähän väliä ja joka lastattiin ihan täyteen. Matkalle tuli kestoa about 11 tuntia sisältäen yhden 10min tauon ja lopulta meidät jätettiin oman onnemme nojaan Inhambaneen, josta on vielä jonkun verran matkaa Tofolle. Door to door ei enää yhtäkkiä pitänytkään paikkansa. Saatiin siinä pienoinen hetki vääntää, että saatiin lopulta heidät maksamaan meille edes chapakyyti lähemmäksi meidän majapaikkaan(ihan vaan periaatteesta, koska oltiin maksettu kalliimpi lippu). Ei mikään helpoin matka, mutta lopulta oltiin illalla meidän kohteessa eli Tofolla ja Mozambeat Motelissa, joka osoittautui heti todella ihanaksi paikaksi.

dsc_0012 dsc_0013

Tuon vaikeahkon matkanteon vuoksi päätimme aikalailla heti, että olemme koko 2 viikkoa Tofolla, emmekä lähde suotta matkustamaan tässä maassa yhtään sen enempää, kun on tarvis. Hyvä päätös näin jälkeenpäinkin ajateltuna, vaikkakin meidän Mozambik-kokemuksemme valittettavasti koostuu vain Maputosta ja Tofosta. Tofoon oli helppo rakastua ja pienessä sympaattisessa paikassa tunsi olonsa todella nopeasti kotoisaksi. Kotoisan fiiliksen meille toki teki myös se, että Tofolla on myös kaksi suomalaista perhettä, joista toiset omistavat Liquid Dive Adventure-nimisen vesiaktiviteettiyrityksen ja toiset taas pitävät sen yhteydessä olevan Happi-nimistä kasvisravintolaa. Liquidilla vierailimme jokaikisenä 15 päivänä, jotka vietimme Tofolla 😀 Tofosta ja Liquidista tuli meille 2 viikon ajan ihan koti. Huomasimme ensimmäisenä päivänä Tofolla Liquidin Satun ja Jarin tavatessamme jo tunnin jälkeen kirjoittavamme allekirjoituksia sukelluskurssiin liittyen, hups. Mainittakoon, että koko 2 viikkoa Tofolla meni aikalailla sukellushommissa, mutta siitä lisää myöhemmin. Varaudu moneen postukseen Tofoon liittyen 😉

– Fia ja Teemu –

Maputo

Maailmanympärysmatkan kolmas maa oli lähestymässä ja se oli meille molemmille myös ensimmäinen kerta jossain muualla, kuin meille niin tutussa ja turvallisessa Itä-Afrikassa! Me lennettiin Kigalista Addis Abeban kautta Maputoon ja lennot sujuivat ihan jees. Addis Abeban lentokenttä oli ehkä epämiellyttävin lentokenttä, jolla oon koskaan vieraillut ja onneks sinne ei tarvii tällä matkalla enää palata. Saas nähä, minkälaisia muita lentokenttiä meillä on edessä. Addiksen lentokentällä oli kuitenkin tosi sotkusta, vessoissa ei ollu vessapaperia, ravintoloissa kaikki maksoi todella paljon, eikä niissä lopulta voinu maksaa kortilla, joten jäi neljän euron croisanttikin sitten siihen. Tax freesta sain just ja just ostettua vesipullon kortilla, mutta sekin oli hirveen työn takana ja monet työntekijät kävivät päivittelemässä, että etkö nyt millään pysty maksamaan käteisellä.

Rankkoja nämä matkustuspäivät täällä, täytyy myöntää. Mutta ne nyt vaan on osa tätä matkustamista ja täytyy vaan niinä hetkinä miettiä, että tämä on pakollista, ehkä vähän ärsyttävää, mutta jossain vaiheessa aina ohi. Nyt on myös oppinut, että ensimmäinen päivä pitkän matkustamisen jälkeen jossain uudessa kohteessa ei mitä todennäköisimmin ole mukava, eikä siltä kannata odottaa mitään. Kannattaa vaan lähinnä keksiä helposti jotain syömistä, levätä ja mennä vaan ajoissa nukkumaan ja ajatella, että huomenna on uusi päivä.

Maputo ei ole kummoinen kaupunki(niinkun ei monet muutkaan Afrikan pääkaupungit), mutta monesti Mozambikiin tullessa kuitenkin pakollinen stoppi. Me oltiin Maputossa vain 2 kokonaista päivää ja nuo päivät oli itseasiassa lopulta tosi mukavat. Maputossa tunsin välillä olevani, kuin Espanjassa, ehkä pääosan tästä fiiliksestä teki ympärillä kuuluva portugalin kieli ja pieni ripaus portugalilaista kulttuuria sen ympärillä. Maputossa on lukematon määrä pieniä leipomokahviloita, jossa tiski notkuu herkkuja erilaisista croisanteista kaikenlaisiin makeisiin leivoksiin, siihen vielä kylkeen hyvät espressopohjaiset kahvit.

Espanjan kielen alkeiden taitamisesta oli onneksi hieman hyötyä, kun opettelin yksinkertaisia portugalin fraaseja. Ruuan tilaaminen ja tervehdykset ainakin onnistuivat ihan hyvin. Vaikka Maputo on pääkaupunki, niin ei monissakaan paikoissa osattu juuri ollenkaan englantia. Kerran yritin aamupalapaikassa tilata jogurttia ja osoitin sitä sormella tiskin taakaa olevasta kylmähyllystä, yritin kysyä, mitä makuja heillä oli. Tarjoilija pyysi avukseen toisen työntekijän joka ”osasi” englantia. Hän toisti minulle useaan kertaan ”forty”. Minulle siis selvisi, että jogurtti maksaa 40 metikalia, mutta jogurttien maut jäivät edelleen arvoitukseksi 😀 Maputosta oli tosi tosi helppo löytää hyviä ruokapaikkoja, usein iltaruoka paikat valikoitui aika läheltä tai helpon kävelymatkan päästä, koska Maputossa ei ole kovin turvallista kävellä pimeällä.

Majoituimme Maputossa jälleen Airbnb-kämpässä, koska tämä oli taas edullisin vaihtoehto kyseisessä kaupungissa. Tämä meidän toinen Airbnb-kokemus ei valitettavasti ollut yhtään niin hyvä, kun ensimmäinen… Olimme itseasiassa tosi pettyneitä ja ärsyyntyneitä, mutta noh onneks oli sentään halpa. Hyvät puolet oli hyvä sijainti, lämmin suihku ja toimiva wifi, mutta huonot puolet taas aivan jäätävän likainen keittiö, likainen vessa, likaiset lakanat(etsittiin itse uudet) ja se, että öisin meitä häiritsi hyttyset, koska hyttysverkkoa ei ollut, sänky oli myös huonoin ikinä, missä oon nukkunut. Plaah, no aina ei voi mennä nappiin 😀 Onneks oltiin siellä vaan 3 yötä ja oltiin todellakin valmiita jatkamaan matkaa kohti Tofoa eli hiekkarantoja, joita varten Mozambikiin tultiinkin.

dsc_0071-2

Emme ottaneet Maputosta kuvia, joten tässä kuva Tofon palmuista, koska Tofo <3

– Fia –

Kaikki Ruandasta

Ruandassa puoleensa vetää ehdottomasti sen karu, mutta mielenkiintoinen historia. Ruanda on myös todella helppo liittää Ugandan matkaan. Viisumi on melko edullinen (30usd) ja jopa pelkkä Kigalissa vierailu muutaman päivän ajan kannattaa. On mielenkiintoista nähdä niin erilainen Afrikan pääkaupunki ja olla oikeasti itse maassa ja kaupungissa, jossa 22 vuotta sitten tapahtui jotain, minkä on vaikea edes kuvitella olevan totta. Jos matkaat useammassa Afrikan maassa niin on välillä myös mukava päästä nauttimaan Ruandan järjestelmällisyydestä sekä erilaisista ravintoloista ja kahviloista. Ruandassa on myös hyvin värikästä, vuoristoista sekä todella ystävällisiä ihmisiä, land of thousands of hills and millions of smiles.

img_20160926_140448

Kertauksena missä olimme?

Kigali: Yhteensä 1 viikko, ensin hostellimajoituksessa, toisella kerralla Airbnb:ssä. Kävimme mm. seuraavissa: Kigali memorial center, Inema art gallery, hotel des millecollines sekä Kigali Public Library.

Gisenyi sekä Kibuye lake Kivun rannalla: Hiljaiseloa näissä pienissä kaupungeissa, rantalomailua pienessä mittakaavassa sekä Kibuyella saarireissu.

Huye: Ruandan yliopistopääkaupunki, hyviä kahviloita, vierailu Memorial centerissä sekä yliopistolla.

Ilmasto

Olimme Ruandassa syys-lokakuun vaihteessa. Kigalissa oli hyvinkin aurinkoista ja lämmintä, jatkuvat ylämäet saavat hien virtaamaan välittömästi. Lake kivulla tämä vuodenaika oli valitettavasti vähän pilvisempää ja sateisempaa, olisimme toivoneet olevamme siellä aurinkoisempaan aikaan. Kylmä tuolla järvelläkään ei päässyt tulemaan, lämpötila pysytteli koko ajan 20 asteen yläpuolella. Huyessa oli taas melko lämpöistä ja aurinkoista.

dsc_0057-2

Hintatasosta, majoituksista ja ruuista

Ruanda ja etenkin Kigali on aavistuksen kalliimpi, kuin esim. Uganda, Kenia ja Tanzania. Kigalissa joistain asioista saa maksaa lähes Euroopan hintoja, mutta hintataso laski huomattavasti, kun lähdimme Kigalin ulkopuolelle ja eläminen oli taas hyvinkin halpaa noissa kolmessa muussa vierailemassamme kaupungissa. Kigalissa dormimajoitus maksoi 19usd ja noissa muissa kaupungeissa taas saimme double-huoneen omalla kylpyhuoneessa noin 10e hintaan. Budjettimajoitusta on melko helppo löytää ja huoneet ovat tosi basic-tasoa ilman mitään mukavuuksia.

Paikallinen ruoka on jälleen kerran Itä-Afrikan tavasta poikkematta melko tylsää ja mautonta, sori negatiivisuus taas 😀 Täällä törmäsimme uuteen käsitteeseen ”food”, joka tarkoitti montaa eri hiilaria samalla lautasella. Eli jos oli ”chicken and food” niin sait palan kanaa sekä ison lautasen täynnä mm. riisiä, perunaa, makeaa perunaa, suolaista banaania, ransalaisia ja ugalia. Ihan käsittämätöntä 😀 Ruoka oli jälleen Kigalissa hieman kalliimpaa ja muualla melko halpaa, noin 2-4e per annos. Ruandassa söimme myös ensimmäistä kertaa kirpeää mutta maukasta hedelmää nimeltä tree tomato.

Liikenne

Ruandassa tiet ovat pääosin todella hyvässä kunnossa ja liikenne melko järjestelmällistä. Busseihin ei oteta enempää matkustajia, kuin niihin oikeasti mahtuu ja mototaxikin ottaa kyytiin vain yhden ja myös matkustaja saa aina kypärän. Kigalin, Huyen, Gisenyin sekä Kibuyen väliä menee useita pikkubusseja ja tämä matkustustapa oli todella mukava ja helppo. Busseja menee puolentunnin/tunnin välein, joten lippuja ei tarvitse ostaa etukäteen. Lipuilla on hintaa etäisyydestä riippuen noin 1-3e, halpaa siis! Me käytimme bussifirmoja nimeltä: Virunga express, Horizon express, Volcanos express sekä Capital express, kaikki näistä olivat hyviä.

Mitä vielä?

Ruandassa voit myös nähdä vuorigorilloja, tosin lupa on kalliimpi kuin Ugandassa eli 750usd. Monet Ruandassa matkailevat vierailevat Nuyngwen sademetsässä ja siellä on mahdollista nähdä useita eri apinalajeja ja tehdä myös simpanssitrekki. Kyseisessä sademetsässä on myös pitkä riippusilta, jonka olisimme kyllä ehkä halunneet kokea. Ruandassa ei ole ehkä niin paljon aktiviteettja, kuin Ugandassa, Keniassa ja Tansaniassa on, mutta Ruandan kokeminen on jotenkin silti uniikimpaa.

Ennen Ruandaan menoa luulimme, että meidän pitäisi osata ranskaa, mutta lopulta ranskan kieltä kuuli yllättävän vähän ja englantia osattiin monessa paikassa, etenkin Kigalissa. Ranska tuntui olevan ns. rikkaiden ruandalaisten kieli, useammin kuultiin puhuttavan paikallista kieltä kinyarwandaa. Nyt Ruandassa käyneenä sitä kyllä todella arvostaa sitä isoa isoa työtä, minkä tuo maa on kansanmurhan jälkeen tehnyt ja miten järjestelmällisen ja turvallisen he ovat tuolla työllä maastaan saaneet. Ei voi muuta sanoa, kuin hattua nostaa.

dsc_0035-2

– Fia ja Teemu –