Retki Hyväntoivonniemelle

Marraskuu 2016

Retken Hyväntoivonniemelle voit tehdä joko omalla autolla tai sitten järjestetyllä tourilla, niinkuin me tehtiin. Emme halunneet tässä vaiheessa enää vuokrata autoa ja kokea siihen liittyvää pientä stressiä, vaan haluttiin tehdä nyt kaikki vähän helpomman kautta. Varattiin reissu Baz-bussin kautta ja hintaa tuli 750 Etelä-Afrikan randia eli noin 50e per naama . Tavallaan voimme suositella kyllä tätä Baz bussin touria, siinä todellakin näkee kaikki must see-jutut Hyväntoivonniemellä. Mutta päivä oli kyllä monilta osin aika haipakkaa alusta loppuun, siitä ehkä vähän miinusta.

Päivä alkaa sillä, että kaikki kyytiläiset haetaan mukaan suoraan omasta majapaikasta aamusella. Tourin ensimmäinen paikka on Bay Harbour ja sen satama-alue, josta 5 euron maksulla voi lähteä laivaretkelle katsomaan hylkeitä. Laivamatka ei kestä kauaa, mutta maisemista pääsee silti nauttimaan ja hylkeitä näkee koko laivamatkan ajan. Päätepisteessä on  pieni hylkeiden valtaama kivikko, jossa hetken aikaa hylkeiden elämää laivasta käsin seuraillaan. Viihdyttäviä otuksia kyllä! Laivamatkalla muuten viimeistään huomasi, että päiväretkellä ei ole koko ajan todellakaan lämmin. Pakkaa siis takki mukaan!

dsc_0001dsc_0011_blogdsc_0032dsc_0045_blogdsc_0049dsc_0039

Seuraavaksi ajeltiin Chapman´s Peakille, jossa eväiden syönnin lomassa katseltiin jälleen kerran Etelä-Afrikan upeita maisemia. Montahan kertaa ollaan mainittu nämä maisemat E-A-postauksissa, noh ei kai niitä voi olla hehkuttamatta liikaa. Kuvista on välittynyt ehkä pieni osa tätä upeutta, mutta kyllä suosittelemme tänne tulemista ja niiden ikuistamista ihan itse omalle verkkokalvolle. Henkeäsalpaavan upeaa! Näillä teillä muuten tuulee todella kovaa ja kuultiin parilta muulta matkailijalta, jotka oli reittiä pienellä vuokra-autolla ajaneet, että oli aika jännittävää hommaa. Tässä esim yksi hyvä syy hypätä kuitenkin valmiiksi järkätyn reissun matkaan ja isomman auton kyytiin.

dsc_0068 dsc_0070

Seuraavaksi ajettiin Simon´s Towniin ja siellä Boulder beachille. Täällä meillä oli aikaa vain pyörähtää katselemassa afrikan pingviinejä, jotka oli muuten suloisia otuksia. Simon´s town vaikutti muutenkin aika mukavalta ja jos oma auto olisi ollut käytössä, oltais varmasti jääty pidemmäksi aikaa tänne käppäilemään. Tänne pääsee muuten myös junalla eli hyvä vaihtoehto sekin, jos haluaa tutustua vain Simon´s Towniin ja suloisiin pingviineihin. Pingviinien touhuja seuratessa vierähti tovi ja hellyyttävin näky oli pingviini juoksemassa aaltoja vastaan.

dsc_0075 dsc_0084 dsc_0092 dsc_0096dsc_0077 dsc_0100 dsc_0107

Tämän jälkeen vuorossa on Cape Point Nature Reserve, jonne saavuttaessa saa alle pyörät, joilla tehdää noin 5km lenkki luonnonpuistossa. Taas toisella meistä oli liian pieni pyörä ja ilmoille lenteli parit kirosanat. Mutta muuten ihan mukava pyörälenkki raikkaassa ilmassa ja hyväntoivonniemen upeassa luonnossa. Pyörälenkki päättyi piknik-paikalle, jossa söimme vähintäänkin jännittävän lounaan. Ruuassa sinällään ei ollut mitään jännittävää, oikein hyvä piknik-lounas, mutta saimme oikeasti pelätä paviaania, joka hyökki ruuan kimppuun. Tässä syy, miksi apinoita ja paviaaneja (tai eiköhän tämä koske kaikkia eläimiä) ei saisi ikinä syöttää. Osasta tulee agressiivisia ihmisiä kohtaan, sellainen oli tämä valtava uros paviaani.

img-20161121-wa0004

Lounastauon jälkeen ajoimme puiston kärkeen, jossa teimme mukavan kävelyn näköalapaikalle ja sen jälkeen hurautimme Afrikan ”South-Western”-pointille, jossa useat turistit kuvauttivat itseään kyltin kanssa. Me olimme jo käyneet Afrikan eteläisimmässä kärjessä, joten itsemme kuvauttamisen sijaan ihastelimme rantaa ja teimme kivistä torneja 10 minuutin ajan. Kului se aika näinkin.

dsc_0119dsc_0133dsc_0136dsc_0149dsc_0155

Kuten jo mainitsimme, päivä jätti vähän ristiriitaiset fiilikset. Minibussissa 20 muun matkailijan kanssa istuminen ja aikataulujen mukaan meneminen ei ollut ihan meitä varten, mutta toisaalta nautimme hetken siitä, ettei tarvinnut käyttää omia aivoja, koska kaikki oli valmiiksi suunniteltu. Päivän aikana oli mukavaa jakaa kokemuksia muiden kanssa ja suomalaistakin seuraa saimme. Olimme nimittäin juuri edellisena iltana bonganneet kadulta Marimekon mekon sekä Haltin repun ja näiden omistajille huusimme nolosti ”onko täällä suomalaisia”. Pariskunta kääntyi ja tuolloin vaihdoimme heidän kanssa pari sanaa. Maailma osoittatui taas pieneksi, kun huomasimme tämän pariskunnan olevan meidän kanssa samalla tourilla. On mukavaa silloin tällöin törmätä suomalaisiin ja viettää aikaa yhdessä.

dsc_0122

– Fia ja Teemu –

2 vastausta artikkeliin ”Retki Hyväntoivonniemelle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *