Jouluaatto Filippiineillä

Joulukuu 2016

Te lukijat ette siellä näin kevättalvesta ole enää kovin joulutunnelmissa, mutta koska blogi laahaa jäljessä niin palataan hetkeksi aikaa meidän jouluun Filippiineillä. Joulu. Voih tiesin, että tulisin jouluaattona kaipaamaan omaa perhettäni ihan hirveästi, varmasti eniten koko matkan aikana. Se meidän perheen oma joulu, se mun perhe minkä kanssa oon viettänyt kaikki 23 elämäni joulua, täsmälleen niiden neljän saman ihmisen kanssa, aina. Tämä oli ensimmäinen joulu ikinä erossa heistä, se vähän sattui.

Muutaman kerran päivän aikana palasin ajatuksissani kodin jouluun, mietin että nyt ne on joulusaunassa, nyt sukulaisten kanssa kahvilla, nyt ne syövät niitä ihan parhaita vegejouluruokia. Mutta tajusin keskittyä myös hetkeen, pysähtyä, olla onnellinen siitä miten upeassa paikassa saan viettää joulun ja että Annu ja Miika on tänne meidän kanssa tullut joulua viettämään, hekin ovat kuitenkin mulle nykyään perhe.

Sanotaanko, että siinä päivän aikana puuhaillessa oli lopulta aika helppokin unohtaa Suomen jouluhässäkät. Lähdimme nimittäin aamusta heti uudelle saarireissulle, koska nyt Annukin oli voimissaan ja pääsi mukaan. Tähän reissuun kuului kaksi upeaa snorkauspaikkaa ja yksi valkohiekkainen paratiisisaari. Nämä kohteet sijaitsivat lähempänä Al Faro hotellia ja kauempana Coron Townista, joten oli huomattavissa että korallit olivat täällä paremmassa kunnossa ja kalojakin näkyi huikeasti enemmän.

Ensimmäistä snorklauspaikkaa en unohda ikinä. Uimme veneeltä snorkausspotille ja laskin ensimmäisen kerran pääni veden alle. HYLKY, apua, se oli jotenkin niin taianomainen, aavemainen näky, että mun piti melkein heti nostaa pää takaisin pinnalle ja hengähtää. Niin pelottavalta hylyn katsominen ensimmäistä kertaa oli. Sitten vaan pää veden pinnan alle uudestaan ja tutkailemaan. Se oli kyllä hieno! Hylky oli kasvanut täyteen upeaa korallia ja eri värisiä kaloja uiskenteli kaikkialla. Olo oli kuin akvaariossa. Olihan se pakko huikata Annullekin, että tule nyt katsomaan. Annoin hänelle maskin päähän ja voi sitä hämmästystä ja iloa hänen kasvoillaan. Hymyilyttää vieläkin. On se vedenalainen maailma vaan upea.

Ja seuraavassakin paikassa taas pää veden alle, selkä alttiina auringolle, räpylät hieman kelluttaen, snorkkelin kautta ilmaa hengittäen. Tulipahan todettua myös, että oma kyky sukeltaa syvemmälle ja pidättää hengitystä on aaaivan olematon, vaatis vähän reeniä. Hieno oli tämä toinenkin paikka, täynnä värikkäitä koralleja, täynnä kaloja. Teemua ei meinannut melkein saada vedestä pois ollenkaan. Meille muille riitti aavistuksen lyhyempi snorklaushetki, mutta Teemu oli ihan omissa maailmoissaan eikä kuullut, kun veneestä yritettiin huudella, että jokohan jatkettais.

Viimeiseksi suuntasimme Pass Islandille, jossa taisi hurahtaa tunti jos toinenkin. Söimme lounasta ja lilluttelimme lähes kyllästymiseen asti linnunmaidon lämpöisessä turkoosissa vedessä, jossa hiekkakin oli niin pehmeää ja valkoista, että jälkeenpäinkin on vaikea tajuta oikeasti olleensa tuollaisessa paratiisissa. Ja vieläpä jouluaattona. Keli oli täydellinen, ei vielä taifuunista onneksi tietoakaan. Olin haaveillut aurinkoisesta jouluaatosta, täysin erilaisesta jouluaatosta kuin kotona ja sen tosiaan sain.

Illalla söimme Al Faron jouluillallisen, johon kuului kurpitsakeittoa, kanaa sekä possua risoton kanssa sekä kookoksinen jälkkäri. Hieman erilainen jouluruoka, mutta oikein maittavaa oli. Jaoimme pienenpienet lahjat mitä meillä oli. Saimme paljon ihania kortteja Suomesta ja paras ystäväni Liisa oli lähettänyt Annun mukana mulle uuden Marimekon tasaraitapaidan, en kyllä kestä. Olin nimittäin sen onnistunut Etelä-Afrikassa hukkaamaan ja siitä tuli silloin suru. Saimme PALJON suklaata, lämpötilojen ansiosta siis uudelleen muotoutunutta suklaata. Lisäksi lakuja ja salmiakkia. Voi kyllä meidän kelpasi.

Nettiyhteys oli auttamattoman huono, mutta jonkunlaisen whats app-puhelun sain perheeni ja sukulaisteni kanssa soitettua. Aikamoinen farssihan se nettiyhteyksien vuoksi lopulta oli 😀 Mutta noh kuitenkin, ajatus on tärkein. Aika jouluinen se tunnelma lopulta kuitenkin meilläkin Filippiineillä oli. Al Faron ihana henkilökunta oli harjoitellut liudan joululauluja ja voi että oli hauskaa katsoa, kun heillä oli oikeasti hauskaa 😀 Henkilökunnan olisi pitänyt värvätä joku yhtye laulamaan tuoksi illaksi, mutta omistajaparin yllätykseksi he olivatkin treenanneet itse ja onnistuivat laulamaan todella hyvin.

Vaikka jouluna kaiversikin hieman ikävä niin tämä joulu jätti todella lämpimiä muistoja sydämeen. Se oli omalla tavallaan täydellinen joulu!

-Fia-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *