Kotona

En edes uskalla vilkaista, milloin viimeisin blogipostaus on kirjoitettu, joka tapauksessa liian kauan sitten… Kuubassahan nettiyhteydet oli hieman kärjistetysti sanottuna olemattomat, vaikkakin ajastimme aika hyvän liudan postauksia tulemaan ennen sinne menoa. Nyt ollaan oltu Suomessa noin kuukausi ja niinhän siinä on käynyt, että se arki on alkanut. Blogikaan ei ole ollut mielessä tässä kotiinpaluuhärdellissä (hieno yhdyssana), on nimittäin molemmat aloitettu työt, tavattu hirveesti kavereita ja sukulaisia ja yritetty saada koti näyttämään kodilta.

Viimeisen reissupäivän kahvihetki Havannassa

Viimeiset päivät reissussa oli vähintäänkin levottomia, fiilis oli todellakin outo. Oltiin ihan valmiita tulemaan kotiin takas rakkaiden luo, mutta samalla taas palaaminen myös hirvitti. Tässä alussa kaikki arkeen liittyvät asiat on tuntunut oikeesti hyviltä ja kivoilta. Okei, kaupassa käyminen ehkä alkuun hieman ahdisti. Tavaraa hyllyissä on niin hirveesti, eikä sitä oikein edes meinannut muistaa, että mitä sitä nyt kotona edes syödään? 7 kk epäsäännöllistä ruokavaliota, jatkuvaa uuteen ruokakulttuuriin sopeutumista… Semmosen jälkeen odottaa oikeesti sitä, että saa tehdä tavallisia kotiruokia ja syödä paljon salaattia. Mutta ei se ihan helppoa ollut alussa harhailla siellä ruokakaupassa ja yrittää keksiä, mitä ne tavalliset kotiruuat olikaan. Jääkaappi ja kuivaruokahyllytkin näyttivät ammottavan tyhjyyttään vielä useammankin kauppareissun jälkeen. Ja aina jotain oleellista unohtui ostaa.

Niin siitä epäsäännöllisestä ruokavaliosta…

Oma keittiö

Ensimmäinen yö Suomessa oli outo, tai jos nyt sitä voi yöksi kutsua. Taidettiin molemmat päästä nukkumaan vasta joskus 4 aikaa aamyöstä ja nukkuakaan en malttanut pidempään kun klo 8 asti. En meinannut saada millään unta, oltiin ensinäkin menty eri osoitteisiin yöksi. Tuntui oikeasti aika luonnottomalta nukkua erossa toisesta, kun yli 7 kuukautta on nukuttu joka ikinen yö yhdessä. Sen lisäksi, että makasin sängyssä yksin, ihmettelin sitä että miten kukaan voi nukkua tällaisessa hiljaisuudessa. Siinä kohtaa tajusin, että olin 7 kuukautta nukkunut vaikka minkälaisten äänien ympäröimänä, perinteisimmät oli tietysti kaikkien hyönteisten ja eläinten äänet tai sitten liikenteen äänet, viimeisimpänä Kuubassa jopa rapujen saksien raapiminen ikkunaa vasten. Kaikenlaisissa äänissä sitä oltiin totuttu nukkumaan, joten hiljaisuus tuntui oudolta. Lisäksi tuli 7 kuukautta nukuttua pääosin lakana peittona, joten tunsin vähintääkin litistyväni oikean paksun peiton alle

Ennen Suomeen paluuta oikeesti sitä vähän jännäs, että miten sitä osaa “irrottaa” toisesta ja alkaa elämään myös sitä omaa elämää. Oltiinhan me oltu koko reissun ajan ihan 24/7 yhessä, joten ehkä oli ihan ymmärrettävää että se mietitytti. Kaikki meni reissussa todella hyvin, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteikö olis ollut lopulta oikeesti siistiä saada sitä omaa aikaa. Nähdä omia ystäviä, käydä yksin keskustassa harhailemassa, katsoa omia hömppäsärjoja tv:stä, pitää yksin herkkuiltoja, puuhailla keittiössä itekseen… Oho, huomaamattakin saatoin toistaa sanoja itsekseen, yksin, oma jne. Joten paistaahan tästä se, että yksinäisyyttäkin on kaivattu.

Ensimmäisen viikon tuntui siltä, ettei tää arki ala rullaamaan koskaan. Kaikki vaan tuntui jotenkin niin vaikeelta. Mutta nyt voin kyllä sanoa, että 4 viikon jälkeen kaikki on aikalailla niinkuin ennenkin, vaikka toki pienet arjen asiat tuntuu edelleen vähän ihmeellisiltä. Vitsi kun sieltä hanasta ihan oikeesti tulee sitä lämmintä vettä joka kerta ja suihkustakin tulee vettä sellaisella paineella, etten osannut reissun aikana tällasesta edes haaveilla 😀 Sen jälkeen kun on viettänyt rinkkaelämää 7 kuukautta niin oma vaatekaapp tuntuu edelleen ihan luksukselta. Pyykinpesun tarvetta tuskin huomaa, kun vaatteita vaan riittää ja riittää.

7 kuukauden vaatteeni ja tässä viimeinen kerta, kun piti pakata rinkka

Pitää tunnustaa, että nyt jo tekis mieli varata uudet lentoliput esim syksylle johonkin… Haaveeks se taitaa nyt vähäks aikaa jäädäkin. Ei auta kun blogin kautta muistella jo taakse jäänyttä maailmanympärysmatkaa. Nyt siis riittää hommaa näiden blogipostausten kanssa. Seuraavaks tiedossa koontipostausta Filippiineiltä ja sitten alkaa Uusi-Seelanti-postaukset. Pysy kuulolla, lupaan yrittää postailla vähän tiheemmin, kun kerran kuukauteen 😉

– Fia –

4 vastausta artikkeliin ”Kotona

  1. Me oltiin “vaan” 3kk reissussa ja jos joku on mua eniten masentanut paluun jälkeen, niin tämä sää. Jotenkin sitä ajatteli, että kevättähän se on kun tulee takaisin, mutta ei ollut 😀 Toinen juttu on se, että vaikka ollaan oltu Suomessa vajaa 3 viikkoa, niin ajatus reissusta tuntuu todella etäiseltä. Tulee ihan sellanen olo, että oltiinko me edes missään? Kauheeta.

    • Joo ei todellakaan tämän vuoden huhti- ja toukokuu ole antanut sitä, mitä odotimme. Aika masentavaa 😀 Ja samat fiilikset täällä reissun suhteen. Tuntui jo pienen ajan jälkeen siltä, että aivan kun olisi jumissa täällä. Reissu tuntuu todellakin joltain kaukaiselta unelta ja välillä pitää pysähtyä tajuamaan se, että me oltiin siellä ihan oikeasti ja koettiin se kaikki. Toisaalta vaikka tuo “jumissa olemisen” tunne on, niin kuitenkin kynnys varata uusi matka johonkin tai alkaa suunnitella jossain vaiheessa uutta pidempää matkaa, on madaltunut huomattavasti. Tsemppiä teillekin kotiinpaluun jälkimaininkeihin, toivotaan että se kesäkin sieltä tulis pian!

  2. Ääk, niin tuttuja vaikkakin jo kaukaisia fiiliksiä! Kiva oli eksyä teidän blogiakin kahlaamaan läpi tälleen jälkijunassa, kun reissaamistanne vakoilin lähinnä instagramin kautta 🙂 tykkään sun kirjoitustyylistä kovasti!

    On toi kotiinpaluu kyllä aikamoinen seikkailu. Oon nyt ollu kotona parin viikon reissuja lukuunottamatta 11 kuukautta ja tässä on joutunut käsittelemään sitä, miten niin monesta hienosta kokemuksesta tien päällä on jo vuosi aikaa. Mut ihan hiton siistiä, miten pitkä reissu antaa sisältöä ja ajatuksia ennen ja jälkeen varsinaisen matkanteon. 7 kuukautta matkaten tuntu (kliseestä välittämättä) muuttavan koko elämän 😀

    • Kiva, että eksyit bloginkin puolelle tarinoita lukemaan. Ja kiitos kovasti kehuista, hyvä mieli tuli 🙂

      Niinhän se on, että kotiinpaluun kohdalla tulee se reissun isoin kulttuurishokki ja sitä taitaa kestää aika pitkään. Nyt vielä meidän matkasta on kuukausi, mutta aika menee niin hirveetä vauhtia että kohta tämäkin kokemus on meille parin vuoden takainen muisto. Olen itsekin tykännyt siitä, miten päivä päivältä tulee prosessoitua tätä matkaa paremmin. Aina, kun pääsee jonkun uuden ihmisen kanssa matkasta juttelemaan niin löytää itsekin uusia puolia asioista. Ja viimeiseen lauseeseesi: Kliseistä, mutta totta 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *