Väliaikatietoja

Syyskuu 2016

Heipähei täältlä Ugandasta taas. Tässä vaiheessa aika on menny vielä aika hitaasti, ollaan ihan hämmästyneitä siitä, että ollaan oltu täällä vasta 5 päivää, siis alle viikko. Vietettiin Red chilli hidewayssa lopulta yhteensä 3 yötä. Tykättiin paikasta kovasti! Päivät meni kirjoja lueskellessa ja kahtena päivänä lähdettiin ilmaisella kuljetuksella käymään keskustassakin. Note to self: Älä mene keskustaan sunnuntaina, etenkään hoitamaan mitään asioita. Suomessa on aikalailla nykyisin kaikki auki sunnuntaisin, joten ei typerinä jotenkin muistettu, että näin ei ole suuressa osassa muissa maissa. Sunnuntain kaupunkireissu oli ihan farssi siinäkin mielessä, että alkoi satamaan vettä ja lähinnä istuttiin sadetta paossa, eikä oikein keskustaa keretty näkemään. Täytyypä todeta, ettei nämä pääkaupunkien keskustat juuri muutenkaan houkuttele meitä puoleensa.

Seuraavana päivänä keskustareissu oli vähän antoisampi. Syötiin super hyvää intialaista Masala Chaat house nimisessä paikassa, loistavaa Palak Paneeria. Sitten käytiin Uganda Wildlife toimistossa, jossa koitettiin kysellä gorilla-lupia vähän edullisempaan hintaan, niin sanottuja last minute – lupia. No virkailijat eivät olleet tietävinäänkään kyseisistä luvista. No myöhemmin selvisi, että niitä myyvätkin vain yksittäiset guest houset, niihin siis pistämään viestiä. Ja se syy, miks haluttaisiin mieluiten viime hetken luvat vähän halvemmalla, on se että ne maksaa 600 USD per naama. Aika suolainen hinta, mutta ymmärtäähän sen koska kyseiset vuoristogorillat ovat erittäin harvinaisia, niitä esiintyy vain Ugandassa, Ruandassa ja Kongossa. Niitä suojellaan ja niitä pääsee katsomaan rajattu määrä ihmisiä per päivä. Katsotaan miten käy… Mielellään kerromme gorilla-luvista enemmän, jos vaan tiemme gorilloiden luokse vielä tämän 2 viikon aikana vie.

Tiistaiaamuna meillä oli aikainen herätys ja lähdimme kohti yhtä elämämme huikeinta kokemusta, nimittäin koskenlaskua Niilissä. Tuosta upeasta kokemuksesta ensi kerralla lisää. Silmät loistaa ja hymy nousee korviin edelleen, kun tuota muistelemme. Ollaan tällä hetkellä siis Jinjassa ja huomenna jatketaan kohti Murchison falls national parkia.

– Fia ja Teemu-

Kaikki on vasta alussa

Noniin, ekat kunnon matkaterveiset Ugandasta. Ensimmäinen yö vietettiin siis Entebbe Backpackersissa, noin 20e per yö omasta huoneesta ja vessasta, ihan ok puitteet. Me ei täällä oltu kuitenkaan oikein aikaa viettämässä, vaan lähinnä lepäämässä ja syömässä. Joka tapauksessa ihan ok stoppi tuohon väliin. Seuraavana aamuna oltiin jo virkeämpiä jatkamaan reissua eteenpäin. Kyseltiin guest housen pitäjältä vähän, miten päästäis kampalaan. Hän ehdotti private taxia, jonka hinta olis reilu 20e. Juu ei. Päädyttiin siis kävelemään isomman tien varteen rinkat selässä ja siitähän sitten Matatu aika nopeasti nappas meidät kyytiin. Hintaa tuosta matkasta noin 1e per naama. Budjettimatkailua meidän makuun. Matatulla matkustaminen tuo meille molemmille sitä kunnon reissufiilistä. Molemmat aikoinaan vapaaehtoistöissämme Afrikassa matkustettu paljon Matatuille/Daladaloilla ja niihin liittyy tiettyjä muistoja.

Huoneemme Entebbe Backpackersissa

Huoneemme Entebbe Backpackersissa

Matatussa matkalla Entebbestä Kampalaan, matkan kesto noin 2h

Matatussa matkalla Entebbestä Kampalaan, matkan kesto noin 2h

Kampalaan pääsyn jälkeen piti pieni hinta vielä pulittaa siitä, että päästiin Red chilli nimiseen majoitukseen, joka on noin 9 km keskustasta. Matkustettiin molemmat omilla bodaboda-kyydeillä, eli mopokyydillä. Tätähän matkustustapaa ei turistille suositella… On sitä ennenkin bodabodalla matkustettu, mutta tässä kyydissä sai ihan vähän pelätä. Painava rinkka selässä ja kädet sai sullottua just ja just niihin kahvoihin mistä pidetään kiinni. Kaikki maailman pikkulihakset jännityksestä kipeinä saavuttiin kuitenkin ehjinä Red chilliin. Tavarat dormiin ja äkkiä syömään.

Mun ruokatilaukset ei oo mennyt ihan putkeen. Tässä tilasin hampparin porkkanapihvillä. Sain porkkanakeittoa ja 2 paahtoleipää. Ei se mitään. Hyvää oli.

Fian osalta ruokatilaukset ei oo mennyt ihan putkeen. Tässä tilattu hamppari porkkanapihvillä. Keittiöstä tuli porkkanakeittoa ja 2 paahtoleipää. Ei se mitään. Hyvää oli.

Tässä meidän dormimajoitus. 11 usd per yö/hlö.

Tämän jälkeen siirryttiin altaille lueskelemaan kirjoja, uimassakin käytiin. Joo täällä on allas. Altaalla oli lähinnä paikallisia lapsiperheitä viettämässä viikonloppua, meininkiä riitti. Täydellinen makoiluhetki melusta huolimatta. Hirveästi ei ole tässä parin päivän aikana ehtinyt vielä kokemuksia kertymään Ugandasta, mutta Entebbe ja Kampala tähän mennessä osoittautunut erittäin mukavaksi. Viktoria-järvi tekee omanlaisensa fiiliksen tähän pääkaupunkiseutuun ja luontokin on ihan erilaista verrattuna Dariin ja Nairobiin, missä ollaan molemmat käyty. Ja ollaan molemmat ihmetelty, että missä kaikki hyttyset on??? Ja se mikä on ihanaa niin, täällä on VIHREÄÄ ah, sitä osattiinkin odottaa. Lämpötilakin on pääasiassa erittäin mukava, ei liian kuumaa ja yöt viileitä.

Illasta käppäiltiin kylälle ostamaan vettä, onhan se kuitenkin noin puolet halvempaa kun tässä guest housella. Me ollaan just tällasia pihistelijöitä. Sitä paitsi näkee paikallista meininkiä ja saa hyviä kävelylenkkejä, hedelmätkin tulee ostettua samalla. Muistuipa mieleen yksi yli tunnin kävely suuntaansa Sansibarin Jambianissa, kun lähdettiin metsästämään isoa kanisteria vettä. Koska A: se on halvempaa ja B: se on ekologisempaa. Voi luoja… Just tällasia me ollaan. No osataan me nauttiakin elämästä ja kuluttaa rahaa 😉 Ei me tällasella matkalla oltais, jos ei osattais.

Nyt on hyvät yöunet ja hidas aamu takana. Kohta suunnataan Kampalan keskustaan. Ollaan täällä Red chillissä tiistaihin asti, jollon lähetään kohti Jinjaa koskenlaskuhommiin. Yritetään myös selvittää täällä Kampalassa onnistutaanko saamaan viimehetken Gorillaluvat. Lisää siitä myöhemmin.

– Fia ja Teemu –