Pikastoppi Kuala Lumpurissa

Marraskuu 2016

Kuala Lumpur ei mitenkään kuulunut meidän mielenkiinnonkohteisiin eikä edes reissusuunnitelmaamme millään tavalla. Travel Nationin kanssa lentoja suunnitellessamme pohdimme kuitenkin, että lennot Cape Townista suoraan Laosiin olisi ollut ihan liian pitkät ja vaihtoja olisi tullut liikaa, joten päädyimme parin päivän huiliin Kuala Lumpurissa. Varasimme mukavan airbnb-asunnon Regalia-nimisestä asuntokompleksista, emmekä kasanneet kahdelle kokonaiselle päivälle Kuala lumpurissa minkäänlaisia paineita. Päätimme vain levätä ja mennä fiiliksen mukaan.

img_20161127_174355

Menihän siinä sopeutuessa Aasiaan hetki, ihan vaan se että kaikki ihmiset on aasialaisia eikä afrikkalaisia, tuntui oudolta. Ja kuulostaakin ääneen sanottuna hassulta, mutta niin se on! Palvelukin on niin erilaista Aasiassa ja aasialaisesta englannin kielestä oli parin ekan päivän ajan ajoittain suuria vaikeuksia saada selvää. Menee nimittäin noihin aksentteihinkin totutellessa aina jonkun verran aikaa. Huomattiin muuten, että taidetaan olla jo aika tottuneita reissaamiseen kun 30 tunnin lentojen jälkeen kumpikin oli ihan voimissaan ja sitä mieltä, että menipä lennot helposti.

img_20161126_155339

Olimme siis antaneet itsellemme luvan ottaa Kuala Lumpurissa ihan rennosti, emmekä olleet päiville suunnitelleet mitään tekemistä. Meille oli ihan ok, jos ei Kuala Lumpurissa nähtäis mitään muuta kun Airbnb-kämppämme ikkunasta avautuva näkymä ja viereinen ostoskeskus.

img_20161127_004730

Ensimmäisenä aamuna nukuttiin meidän mittapuun mukaan todella pitkään, heräiltiin vasta 11 jälkeen aamupalalle, jonka jälkeen vaan pyörittiin ostoskeskuksessa. Ostettavaakin oli, koska Teemun rinkasta oli lennoilla hävinnyt irroitettava sivureppu, jossa oli lähinnä likapyykkipussi, mutta näin ollen siis monia vaatteita. Kyseistä reppua ei ikinä löytynyt, no tulipahan käyttöä matkavakuutukselle!

Toisena kokonaisena päivänä KL:ssä ei enää jaksettu kuitenkaan olla pelkästään airbnb-kämppämme läheisyydessä vaan aamulla otimme uber-kyydin lähelle KL:n isointa ostoskeskusta ja niillä suunnilla sitten pyörittiin koko päivä. Isoimmalta ostoskeskukselta menee myös putki suoraan twin towerseille, joten pitihän ne käydä lähemmältäkin etäisyydeltä katsomassa. Illalla käytiin airbnb-asuntokompleksimme salilla sekä sen jälkeen uimassa infinity-poolilla ja ihailemassa suurkaupungin pilvenpiirtäjä-maisemaa.

img_20161128_145105 img_20161128_154505 img_20161129_104500

Nämä suurkaupungit ainakaan Aasian tyyliin ei ole ihan meitä varten, joten 2 kokonaisen päivän jälkeen oltiin ihan valmiita jatkamaan matkaa eteenpäin ja suuntaamaan kohti Laosia, siellä meininki oli aika kaukana tästä Kuala Lumpurin meiningistä ja meidän näkökulmasta hyvä niin!

img_20161128_133110 img_20161128_133129

– Fia ja Teemu –