Me ollaan matkalla

Täällä me ollaan, Entebbessä ja meidän matka on nyt oikeasti alkanut. Ollaan suhteellisen pökerryksissä nyt, mutta kyllä tämä tästä. Pikkuhiljaa. Meillähän ei oo kiire mihinkään, eikä käytännössä pakko tehdä mitään. En oo Teemua nähny ehkä koskaan niin väsyneenä, kun se noiden lentojen jälkeen oli. Nyt on saatu vähän syötyä ja levättyä, joten elävien kirjoissa ollaan.

Palataan kuitenkin ensin meidän viimeisiin päiviin Suomessa. Edellisessä postauksessa olin aikalailla sitä mieltä, että maailmanympärysmatkalle lähteminen on aika helppoa. Täytyy nyt myöntää, että ennen lähtöä tuli pari kertaa sellanen fiilis, että ei, ei tää ole yhtään helppoa. Suurimmat viimeisten päivien tuskailut liittyi meidän asunnon tyhjentämiseen ja rinkkojen pakkaamiseen, niissä oli yllättävän paljon hommaa. Kun ne oli tehty, sai viimeisen päivän Suomessa viettää ihan vähän höllemmällä aikataululla.

Kyyneliltä ei tietenkään säästytty. Meitä lähti lentokentälle viemään ihana poppoo, meidän molempien vanhemmat ja mun sisko. Tunnelmat oli haikeat, olenhan mäkin jo etukäteen pari kertaa itkenyt sitä perinteistä ”tulee äitiä ikävä”. Kyyneleet silmissä halattiin toisiamme ja sitten sain vielä hirveän itkuhörähdyksen, kun lopulta läheiset vilkutti meille moikat. Tokaistiinpa Teemun kanssa vanhempien lähdön jälkeen, että ”on meillä aika huiput vanhemmat ja perheet”, terkkuja rakkaat sinne <3

Enpä ole yhen päivän aikana koskaan itkeny julkisilla paikoilla noin paljon. Ensimmäiset itkut itkettiin nimittäin rakkaan ystäväni kanssa Jyväskylän keskustan bussipysäkeillä. Kuinka ihana on ystävä, joka on kirjottanut sulle matkalle joka kuukaudelle erikseen avattavan kirjeen. Ensimmäisen kirjeen sain avata lentokoneessa ja noh, mainittakoon taas, että itkin. Tässä oli nyt sit tää itkuosuus, jospa tuleviin postauksiin sais enemmän niitä nauruhetkiä.

14184560_1179080678780797_7454918002312209151_n

14233210_1179080728780792_7404012460674313654_n

 

Teemu jatkaa kertomusta matkanteon osalta:

Tilanteen siinä tasaannuttua oli aika siirtyä pakolliselle lähtökaljalle Oak barreliin. Lyhyen Berliinin siirtymän jälkeen lennettiin pidempi pätkä Abu Dhabiin ja sieltä Entebbeen. Lennot ja vaihdot sujuivat kaiken kaikkiaan hyvin. Olihan se vähän eri fiilis istua lentokoneessa, kun tietää että edessä on 7 kuukauden maailmanympärysmatka. Ei sitä oikein kyllä meinaa vieläkään ymmärtää. Lennot kestivät vaihtoineen yhteensä noin 18 tuntia, olihan siinä istumista, kun laskee päälle vielä ajomatkan Jyväskylästä Helsinki-Vantaalle. Minä oon nyt niin väsyny mies, että ootan vaan että pääsen pääni hetkeksi painamaan. Suunnitelmissa olla nyt Ugandassa 3 viikkoa ja huomenna siirtyä Kampalaan.

Kuva: Christa Könönen

 – Fia ja Teemu –