Pahoittelut alkuun, että blogin puolella on saanut lukea hyvin vähän reaaliaikaista tekstiä. Instagramissa seuranneet ovat paremmin perillä, muistutuksena että sieltä mut löytää @lottafialina ja Teemun @muliteemu-käyttäjän takaa. On ollut todella vaikeaa välillä päivitellä blogia nettiyhteyksien puutteen vuoksi, mutta nyt terkut Mexicosta ja sekavia ajatuksia tästä hetkestä. Postausta kuvittavat sekalaisesti reissukuvat matkan varrelta.

Uganda

Apua, niin se vaan on että meidän 7 kuukauden pituinen maailmanympärysmatka on pian päätöksessään. Tai onneks ei ihan, vielä on 3 viikkoinen pätkä Kuubassa edessä. Blogin puolella tarinoita riittää vielä vaikka kuinka paljon, joten täällä tullaan pysymään maailmanympärysmatkan tunnelmissa vielä pitkään. Jäljellä on tarinoita Filippiineiltä, Uudesta-Seelannista, Tongalta, Kaliforniasta, Mexicosta ja Kuubasta. Matkaa tullaan myös ynnäämään kasaan mm. budjetin osalta ja luvassa on lempparikohteita, sekä vähän myös siitä, missä kaikkialla me yövyimme. Tarinaa siis todellakin riittää, älkää huoliko. Toki haaveet ja suunnitelmat tulevistakin matkoista itävät mielessä, eihän sille mitään mahda.

Mozambik

Niin se vaan on, että arkeen on palattava. Jännittää, pelottaa. Mutta toisaalta olen innoissani. Rakastan Suomea ja valehtelisin jos väittäisin, etten kaipaisi omaan kotiin liittyviä mukavuuksia. Se, että hanasta tulee sen lämpöistä vettä kuin haluaa, onhan se nyt aika kivaa. Ja ainiin, sitä vettähän voi juodakin. Ja ihanaa päästä laittamaan kotiin omat ruuat. Pinnallista, mutta totta on se, että rinkallinen vaatteita alkaa yksinkertaisesti kyllästyttämään. Eikä pelkästään se samojen vaatteiden käyttäminen, vaan ihan sekin että olis myös kiva päästä käyttämään puhtaita vaatteita.

Etelä-Afrikka

Toki me ollaan vaatteitamme pesty, mutta osa vaatteistamme ei ole nähnyt pesukonetta kertaakaan 7 kuukauden aikana. Afrikassa niitä ei yksinkertaisesti juurikaan ole, joten päätit sitten pyykätä itse tai viedä vaatteesi pyykkäyspalveluun, niin tiedossa on käsipyykki. Tähän käsin pyykkäämiseen tottui 3 kuukauden aikan niin, että pyykinpesu aine kulkee mukana lähes koko ajan ja paljon pyykkiä on pesty guest housejen lavuaarissa (juuri niinkun ei sais tehdä). Kyllä sitä nyt toki välillä ne vaatteet on pesukoneenkin saaneet tavata, mutta sanotaan näin että se on ollut sitä harvinaista herkkua.

Filippiit

Kylmyys. Sehän meillä tulee olemaan vastassa. Tällaisella matkalla sitä aika hyvin totuttaa itsensä lämpöön ja palella saa heti, kun celciusasteet näyttävät alle 20. Ehkäpä me selvitään kuitenkin hengissä, kotona odottaa talvitakki eikä tarvii kituutella rinkan sisällön kaikki pitkähihaiset päällä 10 asteessa, niinkun jouduimme Uudessa-Seelannissa ja Kaliforniassa tekemään. Olen myös niin viltti-ihminen, kun olla ja vaan voi, vilttejä on ollut ikävä. 30 asteen lämpötiloissa on nimittäin se huono, puoli ettei viltin käyttö oikein tunnu mukavalta, hehe.

Uusi-Seelanti

Kuten huomaatte, ajatukset harhailee. En ehkä kykene millään käsittämään vielä kotiinpaluuta. Lupaan kirjoitella fiiliksiä mahdollisimman pian sitten, kunhan ollaan kotiuduttu. Sen lisäks, että kylmyys, materia, tutut lenkkipolut, oma kihla- ja vihkisormus, ruokakauppojen hyllyjen tarjonta ym järkeviä asioita on mielessä niin oikeesti sitä on joutunut jo orientoutumaan työasioihinkin pikkuhiljaa. Mutta siinä ei ole onneks ihan hirveetä ongelmaa, koska oikeesti odotan jo töihin pääsemistä ja töiden tekemistä todella paljon. Okei, en ehkä odota aamu kuuden heräämisiä ja sitä, että siellä töissä pitäis käydä 5 kertaa viikossa, mutta eniveis. Siitäkin huolimatta odotan taas sitä, että pääsee kiinni työntekoon ja pääsee näkemään tutut työkaverit.

Tonga

Rakkaimmathan ne ovat mielessä oikeasti kaikista eniten. Kyyneleet tulee melkein jo silmiin, kun kaikkia ensikohtaamisia oman perheen ja ystävien kanssa ajattelee. Mielessä toki on miten paljon parhaan ystävän tyttö on kasvanut ja mitä kaikkea uutta hän onkaan oppinut, serkunkin pikkuvauvasta on kasvanut jo melkein taapero. Osa kavereistakin on eri elämäntilanteissa, kuin silloin kun lähdettiin.

Los Angeles

On sitä vaan niin paljon ihmettelemistä alkuun monelta osin, mutta kuinka nopeasti ihmeteltävä loppuu ja tuntuu siltä, kuin ikinä missään matkalla olis ollutkaan? Saa nähdä.

Mexico

– Fia –

Tämä on mahdollisimman aito matkablogi ja siksi aion kertoa blogissa myös niistä ei niin kivoista jutuista ja niistä jutuista, mitkä myös välillä itkettää tai ärsyttää. Ärsytyksestä tulossa oma postaus 😉 Olette ehkä huomanneet, että herkistyn aika usein 😀 Tänään puhun ikävästä: Perhe ja ystävät ovat minulle hyvin hyvin rakkaita ja olen valehtelematta itkenyt ikävääni useamman kerran. Nautin matkustamisesta ihan täysiä, mutta en voisi kuvitella olevani putkeen pitkiä pitkiä aikoja ilman rakkaimpiani. Tällä matkalla tietysti ikävää huomattavasti helpottava tekijä on, että olen matkalla oman aviomieheni kanssa. Sun kanssa on huippua matkustaa <3

Ikävän tunteet tulevat esille tietysti hetkissä, esim silloin jolloin kaikki ei mene ihan putkeen. Pitkä matkustuspäivä, joku vastoinkäyminen tai ei niin mukavaksi osoittautunut matkakohde tai vaikka sateinen keli saa ikävän nousemaan pintaan. Ajatuksia kuten: Voi kun olisin nyt vaan kotona katsomassa Netflixiä ja syömässä suklaata(suomalaista suklaata), jos vaan voisin soittaa porukoille, mennä niille saunomaan ja syömään ja unohtaa kaikki huolet, olispa ihanaa pistää viestiä just nyt rakkaimmalle ystävälle ja kysyä ”lähetkö lounaalle tunnin päästä?” tai kysyä kaveriporukalta ”haluaako joku lähteä viinille?”.

Pääosin reissussa on kuitenkin onneks hyviä päiviä ja niitä, kun onnensa kukkuloilla ja täytyy vaan pysähtyä ja miettiä, koenko minä juuri näitä asioita juuri nyt, wou. Joskus näissäkin hetkissä pieni ”hyvä ikävä” nostaa päätään. Koen sitä hyvän ikävän tunnetta siksi, että haluaisin jonkun rakkaan ihmisen kokevan saman, mitä minä koen.  Ugandan raftailupäivän adrenaliinista olisi niiiin nauttinut moni tuntemani ihminen, vitsi kun joku muukin mun tuttu kokeilis sukeltamista, äiti ja isä rakastais Etelä-Afrikkaa ja Cape Townia ym. kaltaisia ajatuksia…

Nykyään tietysti on niin naurettavan helppoa olla yhteydessä kotosuomeen, ei tarvitse mennä kuin muutamia vuosia taaksepäin niin se oli vaikeampaa. Muistuupas mieleen kun ennen Teemun ja mun seurustelun alkua hipsin Espanjassa nettikahvilaan, maksoin 10 minuutista ja laitoin Teemulle irc-galleriassa viestiä 😀 Noh toista se oli vielä useampia vuosia sitten, kun maailmanmatkaajista kuuli lähinnä kirjeitse, mutta siitä ajasta mulla ei oo mitään tietoa 😀 Nyt soitellaan perheen kanssa whats app-puheluita, pistetään kavereille ääni- ja whats app-viestejä, kuulumisia päivitellään instaan ja faceen ja blogista voi lukea pidempiä tarinoita. Tällä kaikella on iso merkitys!

Paljon on tässä matkan varrella tullut ajatuksia myös vähän toistenlaisten matkojen toteuttamisesta… Ehkä lähden joskus vielä lyhyelle matkalle yksin, kai sitä voisi vanhempien tai veljen ja siskonkin kanssa vielä tehdä jonkunlaisen matkan ja kaveripariskunnan kanssa roadtrip, asuntoautoilu tai telttailu voisi olla kivaa ja ajatus tyttöjen auringonotto tai shoppailulomastakaan ei ole huono.

Tällaisia ajatuksia tänään, ehkä voitte samaistua niihin 🙂

ps. kissoja myös ikävä.

(postauksen hääkuvat Sanni Hirvonen Photography käsialaa)

– Fia –

Tämä on sinulle siellä, joka mietit ”oisko musta siihen?”. Oli nyt kyse sitten vapaaehtoistöihin, ensimmäiselle reppureissulle, ensimmäiselle reissulle lapsen kanssa, ensimmäiselle pidemmälle matkalle, ensimmäiselle roadtripille tai maailmanympärysmatkalle lähtemisestä, niin tästä voit saada ehkä jotain tsemppiä, toivottavasti. Nykyään on netti ihan pullollaan vinkkejä vaikka minkälaiseen matkustamiseen, joten enää ei jää siitä kiinni reissuun lähteminen. Eikun googlettamaan!

Matkalle lähtiessä saatat miettiä monia asioita, oli matka sitten lyhyt tai pitkä. Itse olen aikojen saatossa eri reissuihin lähtiessä pohtinut ainakin seuraavia: Miten selviän, kun pelkään niin paljon ötököitä, aionko sietää monia päiviä ilman lämmintä suihkua, miten tulen kestämään likaisia oloja, kuinka paljon tulen sairastelemaan reissun päällä, onko ikävä sietämätöntä, riittääkö rahat, jaksanko olla näin kauan reissun päällä, osaanko edes pakata okein??? Kysymyksiä on päässä satoja ja itse ainakin kuulun siihen stressaaja-porukkaan. Olen se joka herää keskellä yötä kuukauden päivät ennen maailmanympärysmatkaa ja havahtuu paniikkiin ”eihän me herranjumala voida lähteä tollaselle matkalle”. Keskellä päivää mulla onneks oli kuitenkin useimmiten vahva usko siihen, että me pystytään tähän. Mutta älkää vaan kuvitelko, että tää lähteminen olis ollut mulle koko ajan pelkästään helppoa, ei.

Noihin kaikkiin päässä velloviin kysymyksiin selviää lopulta vastaus vasta reissun päällä, joten ei kun vaan matkaan selvittämään vastaukset omiin päänsisäisiin kysymyksiin 😉 Ensinäkin ötököihin todella tottuu. Okei, lentävistä sellaisista en pidä vieläkään ja säpsähdän joka kerta edelleen sellaisen lentäessä liian läheltä. Mutta ällöttävä torakka, seinässä kipuava koppakuoriainen tai räpiköivä yöperhonen ei enää hetkauta, vessareissu sujuu ihan hienosti ötökät seuranaan ja saan jopa ihan hyvin nukuttua, vaikka tiedän toukan kipuavan makuuhuoneen seinällä. Myös kylmiin suihkuihin tottuu, Tofolla valitsin jopa vapaaehtoisesti joka ilta kylmän suihkun lämpimän sijaan. Ainoa kääntöpuoli tässä on se, että rakastan nykyään hyviä lämpimiä suihkuja niin paljon, etten meinaa päästä niistä pois ollenkaan ja se ei nähkääs ole kovin ekologista se 😀

Pieni nirsous ruokien suhteen, josta olen jossain määrin kärsinyt helpottaa myös makuelämys kerrallaan reissussa eikä nykyään tule ihan hirveän montaa ruokaa vastaan, mitä en ihan oikeasti voisi syödä. Olen matkailun myötä oppinut mm syömään kananmunia eri muodossa, kalaa, pähkinöitä, juustoja, ihan vähän seafoodia ja tällä hetkellä on käynnissä opettelu mm. oliivien suhteen 😀

Valtavaa henkistä kasvua tapahtuu tietysti koko ajan, voisi sanoa että parhaita ne hetket kun olet päiväkausia ilman wifiä, on paljon aikaa ajatella itsekseen ja keskustella toisen kanssa. Sitä löytää itsensä myös niin uusista tilanteista ja oppii minkälainen ongelmanratkaisia ja paineensietäjä minä olen ja myös millainen se oma matkakumppani siinä vierellä on. On arjen pyörittämisessäkin oma juttunsa, mutta reissussa meistä on muovautunut ihan uudenlainen tiimi! Täällä oon sellaisessa flow-fiiliksessä ja teen koko ajan ihmeellisiä havaintoja itsestä, parisuhteesta ja maailmasta yleensäkin, voikun pala tuosta saapuisi meidän mukana sitten myös Suomen arkeen.

En ehkä tosissaan ole Suomessa se tyyppi, josta näkee heti, että tuo varmaan matkustaa paljon. Mutta musta todella löytyy se seikkailijatyyppi, joka todella janoaa uusia kokemuksia. Se on osa mua.

– Fia –