Road trip käyntiin ja suuntana Hobittikylä

Tammikuu 2017

Hobbitonin oli kärjistetysti sanottuna tärkein asia, miksi halusin ylipäätään Uuteen-Seelantiin tulla. Eivaan, oikeasti oli monta muutakin asiaa esim. Tongariro Alpine Crossing (josta lisää myöhemmin) ja muita pienempää kohdetta. Silti ajatus Hobbitonista kiilsi silmissäni siitä lähtien, kun tiesin pääseväni Uuteen-Seelantiin. Kohdetta ei varmaan Taru sormusten herrasta-faneille tarvitse esitellä, enkä usko että se kovin monelle muullekaan siellä ruudun toisella puolella on ihan tuntematon. Mutta kyseessä on siis Taru sormusten herrasta ja Hobitti trilogioista tuttu hobittikylä, jossa elokuvien kohtsuksia on kuvattu. Monet suuntaavat Hobbitoniin vuokra-autolla, mutta kuljetuksia paikan päälle ja takaisin järjestetään useammasta kaupungista, ainakin Aucklandista ja Rotoruasta sekä lähellä olevasta Matamata-kylästä.

Heräilimme toisena aamuna Auclandissa aikaisin ja suuntasimme Uberillä kohti Space ship-autovuokraamoa. Tämä Uuden-Seelannin vuokra-auto olisin itseasiassa lentojen lisäksi ainut asia, minkä olimme varanneet Suomesta käsin ennen maailmanympärysmatkalle lähtöä.

Edellisenä päivänä olimme käyneet tekemässä läheisessä supermarketissa ostoksia tulevaa 2,5 viikon camper van-elämää varten. Pikakahvia, maitoa, mysliä, jogurttia, pastaa, tonnikalaa, papuja, tomaattikastiketta, suola, pippuri… 30 eurolla saatiin ostettua hyvä perussetti niin, että päästiin alkuun. Autossamme oli valmiina pieni jääkaappi, retkikeitin ja hyvä paketti keittiötarvikkeita, joten olimmekin suunnitelleen 2,5 viikon aikana tekevämme lähes kaikki ruuat itse.

Heti aamupäivästä auton saatuamme otimme ensimmäisenä suunnaksi Hobbitonin, jonne ajaa Aucklandista noin kaksi tuntia. Meillä oli etukäteen ostettu liput klo 16 alkavalle kierrokselle. Lippujen hinnathan ovat aika tyyriit, noin 50 euroa per lippu, mutta tässä kohtaa me ei alettu todellakaan säästelemään, Hobbitoniin oli päästävä. Autolla ajaminen lähti käyntiin onneksi ihan ongelmitta, kun vasemman puoleiseen liikenteeseen oli jo totuttu. Pelkääjän paikallakin sain pitää sykkeeni tällä kertaa ihan peruslukemissa, toisin kuin pari kuukautta takaperin Etelä-Afrikassa. Aiemmasta oppineena meillä oli tällä kertaa autossa ihan täysvakuutukset ja voidaan tässä vaiheessa jo paljastaa, että auto pysyi jotakuinkin ehjänä, mitä nyt yks rikki mennyt takaluukku (meistä johtumattomista syistä).

Olimme jo pari tuntia ennen tourimme alkamisajankohtaa Hobbitonissa. Parkkeerasimme auton ja aloimme valmistaa ensimmäistä ateriaamme retkikeittimellä, napakka tuuli hidasti vähän tätä hommaa, mutta onneksi meillä oli reilusti aikaa. Aluksi camper van-elämä tuntui aavistuksen hankalalta, mutta nopeasti siihenkin tottui ja tavarat autossa alkoi löytää paikkansa. Aikaa jäi vielä jätskikahveillekin Hobbitonin yhteydessä olevassa kahvilassa.

Kierros hobittikylässä kestää kaksi tuntia ja liput tulee ostaa etukäteen, tämä onnistuu netistä. Mä oon ehkä vähän ths-fani, en nyt mikään överipaha mutta jonkun verran kuitenkin. Okei, jos nyt paljastan että sain Hobbitonissa pidätellä kyyneliä liikutuksesta, niin aika moni varmaan pistäis mut sinne fanittamisen pahempaan ääripäähän, hehe. Mutta mulla liittyy henkilökohtaisia muistoja lähinnä Conserning hobbits-kappaleeseen, joka soi bussissa matkalla Hobbiton-kylään. Tuo kappale oli nimittäin meidän häämarssi. Siihen musiikkiin liitettynä ne aivan upeat vihreät kumpuilevat pellot, teillä juoksevat suloiset lampaat ja kutkutus mahan pohjassa siitä, tuleeko Hobbiton-kylä täyttämään odotukset, kai näistä kaikista oli ne kyyneleet tehty. Lisäksi meillä sattui tuolle päivälle ihan täydellinen keli ja auringon säteet pääsi hyväilemään tuota somaa hobitti-kylää ja sitä ympäröiviä maisemia.

Lyhyt bussimatka alueelle musiikkeineen, maisemineen ja trailereineen nostatti tunnelman ja koko ryhmä taisi olla aika haltioissaan nähdessään ensimmäiset hobittitalot. Meidän opas kertoi mielenkiintoisia faktoja leffan teosta ja Hobittikylän rakentamisesta, lisäksi hän otti kaikki huomioon vaikka kyseessä olikin aika iso porukka. Kylässä oli koko ajan taianomainen tunnelma, eikä edes isot turistimassat päässeet pilaamaan sitä, niin hyvin koko homma Hobbitonissa on suunniteltu. Kamera tietysti räpsyi sen, minkä kerkesi ja välillä piti pysähtyä vaan aistimaan sitä kauneutta, mikä edessämme oli. Hobbitonia on sanoin aika vaikea kuvailla, joten kuvista välittynee tunnelma sitten vähän paremmin.

Kierros päättyy kylän päätalolle, jossa jokainen saa hintaan kuuluvan oluen, siiderin, kahvin tai teen. Ei muutakun hyvä omenasiideri kouraan ja pienen lammen rantaan auringon lämpöön sitä nautiskelemaan.

Koko päivä kyllä täytti odotukset ja enemmänkin, olin koko kierroksesta ihan haltioissani ja voin suositella sitä ihan kaikille! Meidän Pohjoissaaren road trip päivä 1 sai arvoisensa päätöksen, kun Hobbitonista ajelimme Rotoruan lähelle Lake Okareka-leirintäalueelle, joka oli ensimmäiseksi yöpymispaikaksi ihan bueno. Yllärinä tuli vähän se, ettei koko paikassa ollut juoksevaa vettä. Onneksi oltiin Hobbitonissa täytetty vesikanisteri täyteen, joten juomavettä oli riittävästi mukana. Tiskaaminen hoitui järvivedellä ja pikapesunkin sai suorittaa aamu-uinnilla. Päästiin siis heti kiinni kunnon leirielämään, jes! Ainoa vaan, että ekalla kauppareissulla unohtu ostaa se viinipullo, äh.

– Fia –

Uudessa-Seelannissa – Ensimmäinen pysäkki: Auckland

Tammikuu 2017

Kirjoittelen tätä postausta jo Suomesta käsin ja joudun hieman tekemään töitä kyetäksi palaamaan täysin noihin fiiliksiin, mitä kävimme läpi saapuessamme Uuteen-Seelantiin Aucklandiin. Onneksi mulla on apuna rakas päiväkirjani, joka helpottaa huomattavasti muistamaan, että mitäs sitä päässä tuolloin liikkuikaan. Oltiin Uuteen-Seelantiin saavuttaessa vietetty 4,5 kuukautta kehitysmaissa Afrikassa ja Aasiassa, joten oli aikamoinen shokki olla sellaisessa valtiossa kuin Uusi-Seelanti, se muistutti tähänastisista paikoista kaikista eniten Suomea. Heti ensinäkemältä ei tarvinnut ihmetellä, miksi monikin suomalainen päätyy Uuteen-Seelantiin tekemään töitä ja asumaan, niin kotoisa ja helppo maa se on.

Matkasimme Filippiineiltä Uuteen-Seelantiin kahden välilaskun kautta, toinen oli Kuala Lumpurissa ja toinen Gold Coastilla. Kuala Lumpurissa jo parantunut sukelluksista johtunut korvatulehdukseni alkoi taas nostaa päätään. Välilaskun aikana kipu yltyi ja yltyi, mutta loppupeleissä lennot menivät onneks ok, ulkokorvan tulehdukseen ei onneksi paineen vaihtelut vaikuta niin paljoa. Saavuimme Aucklandiin alkuillasta, jouduimme melko kovaan syyniin tavaroidemme puolesta siinä mielessä, että lista maista, joissa olimme olleet oli melko värikäs 😀 Uuteen-Seelantiin tultaessa saa varautua siihen, että rinkka oikeasti tsekataan perinpohjaisesti ja vaelluskengät saa takaisin pesun kautta, mikäi niillä on talsittu esimerkiksi sellaisessa maissa kuin Uganda, Ruanda, Etelä-Afrikka ym. Kunhan pääsimme lentokentältä (melkein 2h jälkeen) ulos, Auckland tykästytti meitä heti. Uudessa-Seelannissa huomasi, että ihmiset olivat hyvinkin kesäisissä fiiliksissä, vaikka lämpötila oli matalahko. Mehän olimme heti ekana iltana jo lähestulkoon jäässä, mutta nautimme silti siitä että iltaisin oli tosi valoisaa. Ihan samanlainen kesäfiilis tuli kuin Suomessa.

Ensimmäinen asia Aucklandissa ekana kokonaisena päivänä olikin aikalailla lääkäriin suuntaaminen, koska korvakivun kanssa olin jo kärsinyt lähes kaksi vuorokautta ja saanut särkylääkkeistä huolimatta nukuttua huonosti. Aika kivulias kaveri tuo ulkokorvantulehdus ainakin mun kohdalla (voin kertoa, että tämä vaiva tuli tutuksi, maailmanympärysmatkan aikana koin nimittäin yhteensä 7 korvatulehdusta). Sopiva lääkäriasema selvisi parin puhelun jälkeen puolenpäivän tienoilla ja suuntasimme samantien saamaamme osoitteeseen. Henkilökunta oli superystävällistä ja olin vaan niin helpottunut, kun tiesin että vihdoin joku katsoo mun korviin ja saan oikeat lääkkeet. Lisäksi sain molempien korvien huuhtelunkin, multa oltiin kysytty että oonko huomannut että kuulossa olis jotain vikaa, olin vaa että hmm en, mutta jälkeenpäin sairaanhoitaja naureskeli, että miten oon ylipäätään voinut kuulla näillä korvilla mitään, niin tukossa ne oli 😀

Noh se niistä korvatulehdustarinoista, joista on kiinnostunut lähinnä mun oma äiti (jos sekään). Yövyimme Ponsonbyn alueella, joka taitaa tällä hetkellä olla se trendikkäin alue Aucklandissa, niin trendikäs että sillä on jopa omat nettisivut. Omakotitaloalueella voi käydä iltakävelyllä ihastelemassa kauniin värisiä vanhoja taloja ja Ponsonbyn päätiellä riittää toistaan ihanempia kahviloita, ravintoloita ja baareja. Sinne mekin suuntasimme lämpimän ilta-auringon aikaan viinilasilliselle. Itse päivästä emme Auclandissa lääkärikäynnin ja aamupäivän sateisen kelin vuoksi saaneet kovinkaan paljoa irti, mutta onneksi illalla saimme nauttia ihanasta Ponsonbystä, kun aurinkokin alkoi paistamaan. Jotenkin alkuun koko ajan raastava korvan kipu vei myös vähän pois Uusi-Seelanti-fiiliksiä, hiljalleen huolen ja kivun hellittäessä osas jo alkaa suuntaamaan ajatuksia tuota upeaa maata kohtaan, jossa sillä hetkellä saimme olla.

Haluan vielä päiväkirjani avulla palata bloginkin puolella hetkeksi niihin fiiliksiin, joita Uusi-Seelanti meissä alkuun herätti. Tässä olkaa hyvät:

”Ollaan taas yhdessä ihmetelty tätä koko maailmaa, sitä miltä Uuden-Seelannin kaltainen rikas maa näyttää kaikkien niiden köyhien maiden jälkeen, joissa ollaan oltu. Onhan se kontrasti ihan tajuttoman suuri. Siinä missä Filippiinien pienessä Dalagueten kylässä oli kaksi ravintolaa ja esim Alcoyssa ei sitäkään, niin täällä niitä voi olla kymmeniä yhdellä kadulla. Ja jotenkin se, että noissa köyhissä kehitysmaissa hyvin toimeentulevien porukka on sitä marginaalia ja heikompiosaiset enemmistöä, niin täällä se on tietysti ihan toisinpäin. Täällä ihmisillä on ihan perus istua viinilasillisella kaupungin trendikkäimmässä osassa, sitten voidaan sen jälkeen käydä vielä ulkona syömässä ja siihen on vieläpä ihan hyvin varaa. Hyvintoimeentulevilla ihmisillä on varaa tehdä niin vaikka useamman kerran viikossa, ilman että koko talous kaatuu tai ilman, että juuri siihen on pitänyt säästää hirveästi rahaa.  Niin meilläkin on, ja niin mekin siellä viinilasillisella ja syömässä istuimme. Mekin kuulutaan siihen käsittämättömän etuoikeutettuun porukkaan. Eikä vain siksi, mitä me ollaan itse tehty, vaan isos myös sen ansioista, mihin ollaan satuttu syntymään.”

Uusi-Seelanti siis otti meidät vastaan ihanan kesäisellä (tosin viileällä) katukuvallaan, jossa saimme jokaikisellä kulmalla pysähtyä useamman kerran ihmettelemään “hei onpas kivan näkönen kahvila”. Samaan aikaan koimme noita yllämainittuja jopa hieman ahdistaviakin fiiliksiä. ”Ahdistua” sai myös hintatason roimasta noususta, mutta onneksi siihen tottui lopulta aika nopeasti. Aucklandissa on helppo kävellä paikasta toiseen ja mekin taitoimme siellä ollessamme ihan kaikki matkat kävellen. Ponsonbystä on keskustaan 2-3 kilometriä, bussillakin sen voi kulkea, mutta koko päivän kävelemällä sai lyhyessäkin ajassa jo aika hyvän läpileikkauksen kaupungista.

Olimme Uuteen-Seelantiin tultaessa heti alkuun Aucklandissa vain kaksi yötä, jonka jälkeen lähdimme jo hakemaan aamulla camper vaniamme 2,5 viikon road trippiä varten. Saavuimme tuon jälkeen takaisin Aucklandiin kahdeksi päiväksi, joten niiden päivien osalta tulossa myöhemmin vähän enemmän Auckland-tipsejä.

– Fia –